Superlenny
futisviikonlopun-jalkipyykki

Chelsea marssii kohti mestaruutta, Evertonin Romelu Lukakulla neljän maalin ilta

Chelsea marssii kohti mestaruutta, Evertonin Romelu Lukakulla neljän maalin ilta

Valioliiga, Englanti

Valioliigan kierros ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. 10 ottelua tarjosivat 34 maalia ja yllätystuloksia nähtiin tälläkin kertaa.

Chelsea – Arsenal 3-1

Odotetussa huippukamppailussa Chelsea oli lopulta selkeästi parempi. Ottelu olisi kuitenkin voinut kääntyä myös toiseen suuntaan, jos sinisten avausmaalia ei olisi hyväksytty. Marcos Alonso säntäsi maalin kehikosta takaisin kentälle kimmoneen paluupallon perään rajulla voimalla ja sai puskettua pallon maaliin. Siinä mennessään Alonso tosin tyrmäsi kyynärpäällään Arsenalin Hector Bellerinin, joka putosi nurmimatolle kuin tyrmätty nyrkkeilijä konsanaan. Tällin jälkeen Bellerin joutui vaihtoon ja todennäköisesti kärsi aivotärähdyksen.

Eden Hazardin upealla yksilösuorituksella Chelsea siirtyi 2-0-johtoon ottelun 53. minuutilla ja silloin käytännössä peli oli jo ratkennut. Juventusta ja Italian maajoukkuetta ennen nykyistä pestiään luotsannut Antonio Conte tuntee tarkan puolustuspelin salat ja on saanut joukkueensa pelaamaan fantastisesti kumpaankin suuntaan. Arsenal kyllä haki vaihdoilla hyökkäysvoimaa kentälle, mutta kunnollisille tekopaikoille se ei päässyt.

Loppulukemat olivat 3-1. Maalivahti Petr Cechin pahan mokan jälkeen Cesc Fabregas pääsi tekemään 3-0 ja ottelun lisäajalla Oliver Giroud puski Arsenalille lohdutusmaalin. Tulos tarkoitti sitä, että Chelsea jätti paikalliskilpailija Arsenalin 12 pisteen takamatkalle, ja sitä tykkimiehet tuskin tällä sesongilla kiinni enää saavat. Upea suoritus Conten miehistöltä, mutta Chelsea on jopa niin ylivoimainen, että se tekee hallaa koko sarjalle.

Hull City – Liverpool 2-0

Liverpoolin vuosi 2017 on ollut niin surkea, että heidän tappionsa alkavat menettää uutisarvonsa. Monet asiantuntijat ovat pohtineet, johtuuko tappioputki väsymyksestä. Jürgen Klopp tunnetaan managerina, jonka pelitapa on todella vaativa ja harjoituksissakin mennään lujaa. Ehkäpä on vain niin, että Englannin hurjassa peliruuhkassa pelaajat on piiputettu loppuun. Kaikki kilpailut huomioiden Liverpoolin saldo vuodelta 2017 on 10 ottelua, joista 1 voitto, 4 tasapeliä ja 5 tappiota.

Tulos ei kuitenkaan ollut pelkästään Liverpoolin huonoutta. Portugalilaismanagerinsa Marcos Silvan alaisuudessa Hull on pelannut viime viikot pirteästi ja saanut myös katastrofaalisen erikoistilannepuolustamisensa kuntoon. Liverpoolin todelliset tekopaikat olivat harvassa ja ”Tiikerit” iskivät terävästi vastaan tilaisuuden tullessa. Maalintekijöinä kunnostautuivat 44. minuutilla Pool-vahti Simon Mignolet’n haparoinnin jälkeen senegalilainen Alfred N’Diaye ja 88. minuutilla Omar Niasse.

Evertonin kotistadionilla Goodison Parkilla nähtiin lauantaina hurja ottelu. Maaleja tuli liukuhihnalta, kun isännät voittivat Bournemouthin lopulta numeroin 6-3. Toffeemiesten belgialainen tähtipelaaja Romelu Lukaku oli aivan pysäyttämättömässä iskussa. Härkämäinen hyökkääjä painoi ottelussa neljä maalia ja käytännössä omalla panoksellaan ratkaisi koko ottelun. Varmasti ottelu, jonka Lukaku ja paikalle saapuneet Everton-kannattajat muistavat pitkään.

Middlesbrough on joukkue, joka ehkä Valioliigasta eniten pelaa kreikkalaistyylistä ”antifutista.” Heidän ottelunsa ovat yleensä vähämaalisia ja puolustusvoittoisia. Näin oli myös lauantai-iltana, mutta lopulta Harry Kanen pilkulta viimeistelemällä maalilla Tottenham voitti kotonaan 1-0.

Vasta 19-vuotias Gabriel Jesus on nimi, joka kannattaa viimeistään nyt painaa mieleen. Tammikuussa Manchester Cityyn saapunut brassilupaus osui viikkokierroksella ja oli upeassa iskussa Swanseaa vastaan sunnuntaina. Jesus teki joukkueensa molemmat maalit 2-1-voitossa. Jälkimmäinen osuma syntyi ottelun lisäajalla, joten Jesus on todellakin pelannut itsensä Citizens-fanien sydämiin lyhyessä ajassa.

Leicesterin kauhukausi sai jatkoa kun Manchester United kävi hakemassa helpot pisteet King Power Stadiumilta. Loppulukemat olivat 0-3 ja ManU ”tappoi” ottelun jo aikaisessa vaiheessa. Näillä esityksillä Leicester ei sarjassa säily.

Kierroksen tulokset

Chelsea – Arsenal 3-1

Crystal Palace – Sunderland 0-4

Everton – Bournemouth 6-3

Hull City – Liverpool 2-0

Southampton – West Ham 1-3

Watford – Burnley 2-1

West Bromwich – Stoke City 1-0

Tottenham – Middlesbrough 1-0

Manchester City – Swansea 2-1

Leicester- Manchester United 0-3

Serie A, Italia

Kierroksella nähtiin pari todella runsasmaalista ottelua. Lauantai-iltana Bolognan ja Napolin kohtaaminen päättyi käsittämättömästi lukemiin 1-7. Kahdeksan maalia nähtiin myös Pescaran ja Lazion kohtaamisessa, jossa loppunumerot olivat 2-6.

Juventus – Internazionale 1-0

Derby d’Italia kruunasi sunnuntai-illan ja futisviikonlopun. Juventus Stadiumilla olikin mieletön tunnelma ja pelaajat vastasivat huutoon ensimmäisellä puoliajalla. Kyseessä oli nimittäin todella katsojaystävällistä menoa, sillä tilanteita syntyi kumpaankin päätyyn. Juventus kolisteli pariin kertaan maalin kehikkoja ja Interin puolustavalle keskikentälle Roberto Gagliardinille avautuivat vierailijoiden parhaat tekopaikat. Avausjakso tarjosi lopulta vain yhden maalin, mutta se oli sitäkin upeampi. Juan Cuadrado tykitti kaukaa boksin ulkopuolelta todellisen ”once in a lifetime” -pommin ja Samir Handanovic oli tilanteessa voimaton. Tuo on maali, joka tulee pyörimään highlight-koosteissa vielä pitkään.

Toinen jakso ei ihan samanlaisia ylisanoja ansaitse. Juventus pelasi taktisesti kypsästi ja vetäytyi puolustusasemiin. Inter piti palloa ja puski päälle, mutta hyville tekopaikoille se ei päässyt. Näin Juventus otti voiton ja kuittasi syyskauden tappionsa Interille. Ottelun viime sekunneilla Interin Ivan Perisicillä vielä keitti yli ja hänet ajettiin suoralla punaisella kortilla ulos.

Alkavalla viikolla pelataan Italiassa ja Ranskassa sarjapelejä sekä Espanjassa Copa Del Reyn välierien jälkimmäiset osat. Barcelonan ja Atletico Madridin kuuma kohtaaminen on edessä jo tiistai-iltana. Palataan asiaan loppuviikosta, jolloin futista tulee jälleen tuutin täydeltä.


Chelsea marssii kohti mestaruutta, Evertonin Romelu Lukakulla neljän maalin ilta
Julkaisija:LennyTalks
Lisää julkaisuja