Superlenny
euro-2016-fi

Eilisen otteluiden yhteenveto: Lauantai 19. kesäkuuta

Eilisen otteluiden yhteenveto: Lauantai 19. kesäkuuta

Kesäkuun 19. päivä vuonna 2016 tulee ikuisesti olemaan hieno päivä Albanian historiassa. He eivät ainoastaan maalanneet ensimmäistä kertaa kansainvälisessä arvokisaturnauksessa, vaan he myöskin voittivat ensimmäisen ottelunsa ikinä. Eikä tässä vielä kaikki, vaan tämä voitto saattaa myöskin siivittää EM-kisojen ensikertalaisen 16 parhaan joukkoon. Albanialla on nyt kolme pistettä ja maaliero 1–3, joten heillä on edessään jännittäviä pelejä. Riittääkö tämä tulos? Saattaa hyvinkin riittää. Ruotsi ja Irlanti tulevat yllättämään kaikki, jos he saavat enemmän kuin kaksi pistettä, joten Tsekki tulee olemaan pahin uhkaaja Albanialle.

Ranska–Sveitsi-ottelussa tasapeli näytti jo ennalta hyvältä tulokselta molemmille joukkueille, ja tasapeliinhän joukkueiden ottelu päättyikin. Tästä ottelusta saatiin siis turnauksen järjestyksessään kolmannet kiikarilukemat, o–o. Ranska oli maista lähempänä maalintekoa ja laukoi kaksi kertaa ylärimaan. Molemmat joukkueet saavat kuitenkin olla tyytyväisiä, sillä Ranska nappasi lohkon ensimmäisen paikan ja Sveitsi toisen. Tämä oli kaikki odotuksenmukaista, mutta Albanian kolmatta paikkaa voidaan pitää ainakin puolittaisena yllätyksenä.


Eilisen otteluiden yhteenveto: Lauantai 19. kesäkuuta
Julkaisija:Lenny
Lisää julkaisuja