Superlenny
tennis

European Open -turnaus käynnistyi

European Open -turnaus käynnistyi

ATP:n World Tour -turnausten sarjaan kuuluva, järjestyksessään toinen European Open -turnaus alkoi sunnuntaina 15. lokakuuta Belgian Antwerpenin Lotto Arenalla ja huipentuu 22. lokakuuta pelattaviin miesten kaksin- ja nelinpelin loppuotteluihin.

Lähtökohdat Antwerpeniin

Aivan kirkkaimpia tennismaailman tähtiä ei Belgiassa nähdä, mutta varsin tasokkaita pelaajia mukana kuitenkin on. Onhan jaossa kuitenkin ATP 250 -statuksen myötä 250 ATP-rankingpistettä. Turnauksen ykkössijoitettuna on 26-vuotias belgialainen David Goffin, joka lähtee ennakkosuosikkina kotiyleisön eteen. Goffin on tällä hetkellä maailmanrankingissa 10. sijalla – kaikkien aikojen ensimmäisenä belgialaisena miespelaajana.

Tältä kaudelta Goffinin paras saavutus on lokakuun alussa otettu voitto Shezenin avoimesta ATP-turnauksesta, mutta mies on ollut tänä vuonna finaaleissa häviävänä osapuolena jo Abu Dhabin näytösturnauksessa, jossa hän joutui taipumaan Rafael Nadalille finaalissa voitettuaan ensin Andy Murrayn välierissä. Myös Sofian avoimissa Goffin ylsi finaaliin, jossa tappio tuli Grigor Dimitroville. Päällä on siis kova vire, ja mies on ehdottomasti vedonlyöjien suosikki Antwerpenissa.

Haastajia David Goffinille toki löytyy, ehkäpä suurimpana Australian Nick Kyrgios, turnauksen kakkossijoitettu (maailmanrankingin 21.). Kyrgioksen vanavedessä tulee maailmanrankingin 26. sijalta löytyvä argentiinalainen Diego Schwartzmann, ja onpa mukana myös nelossijoitettuna 35-vuotias veteraanipelaaja, espanjalainen David Ferrer. Yllätyksille on toki tilaa ja tilausta, mutta pieni ihme olisi, mikäli European Open -turnauksen voittaja ei löytyisi näiden neljän miehen joukosta – viime vuoden voittaja Richard Gasquet’n turnausvoiton uusinta ei nykykunnolla vaikuta kovin todennäköiseltä.

Turnaus pelataan sisätiloissa Lotto Arenan kovalla alustalla. Kyseessä ei ole ainoastaan tenniskäyttöön tarkoitettu halli, mutta 4500-paikkainen areena suoriutui kunnialla ensimmäisestäkin European Openista, joten suurempia yllätyksiä ei pitäisi areenan ja sen alustan puolesta olla luvassa.

Miten kävi viime vuonna?

Ensimmäinen European Open pelattiin siis viime vuonna, niin ikään lokakuussa. David Goffin oli tuolloinkin mukana turnauksen ykkössijoitettuna pelaajana, mutta kaksinpelin voitto matkasi kuitenkin Ranskaan kolmossijoitettu Richard Gasquet’lle, joka on tänäkin vuonna mukana. Gasquet’n kuluva kausi on ollut kuitenkin huomattavasti heikompi, mutta toki Lotto Arenan alusta on jo osoittanut toimivuutensa hänelle.

Finaalissa Richard Gasquet voitti Diego Schwartzmannin (7-6, 6-1) kaadettuaan ensin välierissä britti Kyle Edmundin huomattavasti tiukemmassa ottelussa erin 3-6, 7-5, 6-2. Schwartzmann puolestaan hoiteli välierissä kotiyleisön suosikin David Goffinin niin ikään varsin tiukassa ottelussa erin 7-5, 2-6, 7-5. Revanssihenki Goffinilla on varmasti päällä vuoden 2017 turnaukseen.

Nelinpelin viime vuonna haki nimiinsä kanadalais-ranskalainen pari Daniel Nestor & Édouard Roger-Vasselin, joka kukisti finaalissa täysranskalaisen duon Pierre-Hugues Herbert & Nicolas Mahut. Kumpikaan pari ei ole tänä vuonna mukana sellaisenaan, mutta Roger-Vasselin osallistuu Antwerpenin turnaukseen uuden parin, Fabrice Martinin kanssa.

Suomen tenniksen tämän hetken kultakimpale Henri Kontinen ei ole John Peersin kanssa mukana tälläkään kertaa.


European Open -turnaus käynnistyi
Julkaisija:LennyTalks
Lisää julkaisuja