Superlenny

Formula 1 -uutisia

Formula 1 -uutisia

Formula 1 -historian toinen GP Azerbaidžanissa on ohi, eikä kilpailusta riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Azerbaidžanin ihmisoikeustilanne voi olla mitä on, mutta Bakun katuradan toimivuutta ei kukaan voi kiistää, vaikka rataan alun perin suhtauduttiinkin ennen vuoden 2016 debyyttiään skeptisesti.

Hamiltonin ja Vettelin jälkipyykki

Vaikka Bakun kisa onkin ohi, riittää kisassa jälkipyykkiä pestäväksi. Sebastian Vettelin ja Lewis Hamiltonin jupakka ja törmäily turva-auton ollessa radalla saattaa poikia vielä jatkotoimia Ferrari-kuski Vettelille. Vaakakupissa mahdollisia rangaistuksia miettiessä vaikuttavat varmasti myös Vettelin aiemmat toimet. Jean Todt, FIA:n puheenjohtaja, varoitti Vetteliä jo viime kaudella tämän avauduttua Max Verstappenista.

Bakun toiminnastaan Vettel sai myös kolme niin kutsuttua rangaistuspistettä, joita miehelle on kertynyt nyt yhteensä jo yhdeksän. Pisteet ovat voimassa yhden kalenterivuoden verran. Kolme pistettä lisää tälle pistetilille merkitsisi Vettelille automaattista jäähyä yhden kisan ajaksi. Tämä ei varmasti ole Ferrarin tavoitteissa. Vettelin onkin pidettävä pää kylmänä jatkossa, jottei italialaistallin lupaavasti alkanut kausi valu sen kuljettajien hölmöilyn takia viemäristä alas.

Nyt asiassa edetään joka tapauksessa FIA:n tutkinnan kautta, ja autoliitto kokoontuukin käsittelemään asiaan 3. heinäkuuta. Mahdollisista rangaistustoimenpiteistä on määrä tiedottaa julkisuuteen ennen Red Bull Ring -radalla ajettavaa Itävallan GP:tä. FIA:n analyysissä todettiin heti kilpailun jälkeen, ettei Hamiltonin jarrutus Vettelin edessä ollut tahalllinen.

Force India askeleen lähempänä uutta nimeä?

Intialaistalli Force Indian uudelleen brändäyksestä on ollut jo jonkin aikaa huhuja liikkeellä, mutta ilmeisesti nyt ollaan askeleen lähempänä uutta Force One -nimeä ja brändiä. Julkisuuteen on nimittäin vuotanut liuta asiakirjoja, jotka paljastavat Iso-Britanniassa rekisteröidyn koko liudan yhtiöitä Force One -nimen alle. Näiden yhtiöiden yhteyshenkilönä on Thiruvannamalai Laskshimi Kanthan, joka puolestaan on Vijay Mallyan, Force Indian tallipäällikön, läheinen kumppani.

Intialaistalli on tällä hetkellä vuoden 2017 tallimestaruustaulukossa neljännellä sijalla. Talouden tilasta on ollut paljon spekulaatiota, ja osittain uudelleen brändäyksen tavoitteena onkin tuoda talliin uutta rahaa Intian ulkopuolisilta sijoittajilta.

Kohti Itävallan GP:tä

Itävallan GP, jonka Lewis Hamilton vei nimiinsä viime vuonna, on taas käsillä. Pienessä Speilbergin kaupungissa sijaitsevalla Red Bull Ring -nimellä tunnetulla radalla ajetaan kisaviikonloppuna 7.-9. heinäkuuta. Tähän kisaan virittäytymistä jo aloitella hyvissä ajoin, sillä Mercedes ja Ferrari ovat valinneet hieman erilaiset määrät eri rengasseoksia kisaviikonlopulle. Rengasvalmistaja Pirelli valitsi Itävaltaan kolmet renkaat: pehmeät, superpehmeät sekä ultrapehmeät.

Britannian GP:n aikataulua laajennetaan

Silverstonen GP, joka on vuorossa Itävallan jälkeen, laajentuu virallisesti nelipäiväiseksi tapahtumaksi. GP-viikonloppu on tarkoitus aloittaa jo torstaina, jolloin ajetaan sekä Formula 2- että GP3-sarjojen viralliset harjoitukset. Silverstonen viikonlopussa on muutakin ekstraa itse kisan ohella, torstaina soittaa legendaarinen skottibändi Travis, perjantaina nähdään Renaultin 40-vuotisjuhlakulkue ja Porsche Supercupin harjoitukset. Supercupin pääkilpailu ajetaan sunnuntaina ennen itse Formula 1 GP:tä.


Formula 1 -uutisia
Julkaisija:Lenny
Lisää julkaisuja