Superlenny
e-sport

G2 E-sports – ranskalaistunut huipputiimi

Espanjassa perustetun ja espanjalaisen toimitusjohtajan luotsaaman G2 E-sportsin CS:GO-tiimi koostuu tänä päivänä erinomaisista ranskalaispelaajista, kun joukkue sai alkuvuodesta 2017 KennyS:n riveihinsä toisesta lajin huipputiimistä, EnvyUs:ista.

Nyt G2 E-Sports onkin päässyt totuttautumaan uuteen kokoonpanoonsa ja se on valmiina iskemään Malmössä järjestettävässä Dreamhack Masters -turnauksessa, jossa se saa vastaansa myös joukkueen uusimman tulokkaan entisen joukkueen Envy Us:n. Siitä sen ei tosin suuremmin tarvitse huolta kantaa, ainakaan ennakkoasetelmien puolesta, sillä G2-Esports on ennusteissa kunniataulukoiden yläpäässä, reilusti Envy Us:ia korkeammalla.

Tässä lienee tarpeeksi läpikäyntiä joukkueen hiukan muuttuneesta kokoonpanosta, sillä onhan joukkue jo tuon muutoksen jälkeen pelannut lukuisia pelejä. Tosin se on sanottava, että melko nopeasti joukkue pääsi hiukan muuttuneenmiehistönsä kanssa voittojahtiin tappiovoittoisen tammikuun jälkeen.

Reilusti mukana kymppisakissa

Krakovan PGL Major Krakow -turnauksessa G2 E-sports ei aivan yltänyt kärkijoukkoihin, vaan jäi lopulta sijalle 9-11, joten jos se saisi Malmössä napattua sille pedatun paikan – joukkue on siis ennusteissa ja veikkauksissa selkeästi neljäntenä – lämmittäisi se varmasti ranskalaispelaajien, sekä toki myös espanjalaispomon mieltä.

Jos siis taistelutahtoa ja ärsytystä voiton lipumisesta niin kauas on mukana, voi G2 E-sports tehdäkin varsin näyttävän turnauksen ja kohota kohti terävintä huippua.

Joukkueen kokoonpano on seuraava:

  • Richard shox Papillon
  • Kenny kennyS Schrub
  • Nathan NBK Schmitt
  • Dan apEX Madesclaire
  • Alexandre bodyy Pianaro

Edessä tappioputki vai kunniakas nousu?

Esports on urheilua pettymyksineen ja ilonhetkineen, eikä siinäkään voi ohittaa useamman tappion putken lamauttavaa vaikutusta. G2 E-sports on joutunut kokemaan aivan viime aikoina useammankin tappion peräkkäin, jolloin on entistä tärkeämpää unohtaa, mikä sijoitus kerrointen perusteella tulisi olemaan – varsinkin, kun vedonlyönti tässä uudehkossa lajissa on vielä lapsen kengissä – ja lähteä omien vahvuuksien kautta kohti voittokamppailua.

Vaikka tappioita on tullut, on G2 E-sportsin kokonaisvoittoprosentti kuitenkin hitusen plussan puolella, 55 %:ssa. Voi siis olla, että joukkue joutui vain pieneen aallonpohjaan ja ponnistaa sieltä taas vahvasti ylöspäin. Heinäkuussa G2 E-sportsin onnistui voittaa kuusi peliä, kun se hävisi viisi, mutta se olikin pitkään aikaan yksi huonoimmista kuukausista voittojen osalta, eikä yhden kuukauden – ja erityisesti noin pienen pelimäärän – tuloksista voi vielä täysiä johtopäätöksiä vetää.

Mihin ranskalainen supertiimi pystyykään?

Jokaisen esportsin ystävän huulilla on varmasti sama kysymys, kun puhutaan G2 E-sportsin joukkueesta. Muun muassa Bodyy – oikealta nimeltään Alexendre Pianaro – on saanut suitsutusta aina joukkueen toimitusjohtajaa myöten. Onko hän juuri se salainen ase, jolla G2 saa kurottua kaulaa jopa voittajiksi veikattuihin joukkueisiin? Hän pelaa myös Ranskan kansallisessa CS-tiimissä, joka on yksi maailman parhaita sekin. Bodyyta on kuvattu myös vahvaksi joukkuepelaajaksi, joten ehkä hän on juuri se pelaaja, joka ratkaisee lopullisesti turnauksen jopa G2:n eduksi.

HLTV-sivusto on omissa rankkauksissaan asettanut G2 E-sportsin viidenneksi. Sen sijoitus on pudonnut aiemmasta rankingista yhdellä, mutta melko tasaista toiminta on kuitenkin ollut. Otat sitten tästä rankkauksesta onkeesi, tai teet vielä itse omaa analyysiasi, voin todeta, että varsin lähellä kärjen tuntumaa tämä joukkue tulee varmasti Malmössäkin olemaan.

Kuvakrediitti: DreamHack, Adela Sznajder


G2 E-sports – ranskalaistunut huipputiimi
Julkaisija:Lenny
Lisää julkaisuja