Superlenny
viikonlopun-futistarpit

Huuhkajat MM-karsinnoissa torstaina ja sunnuntaina – lue ennakot

Huuhkajat MM-karsinnoissa torstaina ja sunnuntaina – lue ennakot

Tällä viikolla jatketaan matkaa kohti Venäjän MM-kisoja kesällä 2018. Suomi aloitti urakkansa syyskuussa Turussa ja pettymys oli suuri, kun piskuinen Kosovo ensimmäisessä virallisessa ottelussaan pystyi hakemaan 1-1-tasapelin. Jos olivat tulokset heikkoja Mixu Paatelaisen päävalmentajakauden aikana, niin Hans Backen kaudella on ollut vielä vähemmän aihetta riemunhuutoihin. Kahdeksasta ottelusta on tuloksena 6 tappiota ja 2 tasapeliä. Maaliero on musertava 2-17. Luulisi, että tästä on vain yksi suunta. Onnekasta on, että Suomen I-lohkossa avauskierroksella kaikki kolme ottelua päättyivät 1-1 tasapeleihin, joten kukaan ei ole päässyt vielä karkuun.

Islanti – Suomi

Kaikki varmasti muistavat Islannin EM-ihmeen. Työteliäällä joukkuepelillä ja faniensa huimalla tuella alle 300 000 asukkaan piskuinen saarivaltio ylsi kisojen kahdeksan parhaan joukkoon. Englannin kaataminen neljännesvälierässä on varmasti saavutus, jota islantilaiset eivät ikinä tule unohtamaan – kuten eivät jalkapallofanit ympäri maailman. MM-karsinnat Islanti aloitti vierasottelulla Ukrainaa vastaan ja siinä oli tuliaisena 1-1-tasapeli. Islannin nimekkäimpiä pelaajia ovat Valioliigan Swanseassa ammatikseen potkiva Gylfi Sigurdsson ja Bundesliigan Augsburgissa pelaava Alfreo Finnbogason.

Suomen maajoukkueen materiaali on tunnetusti harmillisen kapea, joten suuria yllätyksiä rosterissa ei ole. Puolustuspäässä Sauli Väisänen ja Albin Granlund ovat uusia tuttavuuksia – Väisänen sai kutsun ensimmäistä kertaa, Granlund oli mukana harjoitusmaaottelussa Saksaa vastaan. Pahin menetys Suomelle on tietenkin ykköshyökkääjä Joel Pohjanpalon loukkaantuminen. Suomelta ei yksinkertaisesti löydy samantasoista korvaajaa pelipaikalle. Tämä sälyttää entistä enemmän hyökkäysvastuuta Teemu Pukille ja Kasper Hämäläiselle. Suomen suurimmat tähtipelaajat ovat tutusti CSKA Moskovan Roman Eremonko ja Chievo Veronan Perparim Hetemaj.

Uskon, että Suomella on hyvät mahdollisuudet tänä iltana hakea Islannista vähintään 0-0 tai 1-1-tasapeli. Islanti lähtee otteluun ennakkosuosikkina ja heidän oletetaan pitävän palloa ja hyökkäävän. Lähtökohtaisesti tämä ei sovi Islannin pelifilosofiaan, koska joukkue nojaa niin vahvasti vastahyökkäyksien ja erikoistilanteiden varaan. Suomi ei varmasti yritäkään ottaa pallonhallintaa, vaan suosiolla luovuttaa sen kotijoukkueelle ja pakottaa Islannin pelaamaan epämukavuusalueellaan. Todennäköisesti Huuhkajat pyrkivät juottamaan Islannille heidän omaa myrkkyään. Sen voin melkein vannoa, että ottelusta tulee vähämaalinen. Tuloksena tulee olemaan yhden maalin voitto jommallekummalle tai sitten tasapeli, jota pitäisin ehkä kaikkein todennäköisimpänä tuloksena.

Suomi – Kroatia

Sunnuntaina Tampereen Ratinan stadionilla pelattava ottelu on käytännössä loppuunmyyty, joten tunnelmaa luulisi ainakin löytyvän. Paperilla Kroatia on Suomeen verrattuna aivan ylivertainen joukkue. Nimekkäitä pelaajia on koko rosteri pullollaan ja suuri osa pelaa ammatikseen Italian ja Espanjan huipputasoisissa pääsarjoissa. Kesän EM-kisoissa Kroatia voitti oman alkulohkonsa, jättäen myös Espanjan taakseen. Neljännesvälierässä he kuitenkin dramaattisesti hävisivät jatkoajalla Portugalille ja kisat päättyivät siihen. Monien mielestä Kroatialla oli epäonnea ja he olisivat ansainneet enemmänkin kisoista.

Tänään Kroatia pelaa Kosovoa vastaan ja sunnuntaiksi he matkustavat Tampereelle. Joukkueen päävalmentaja Ante Cacic on selkeästi laskenut, että nyt on luvassa helpot kuusi pistettä ja on sen vuoksi jättänyt Real Madridin ja Barcelonan supertähdet Luka Modricin ja Ivan Rakiticin valitsematta. Kroatia toki saa jalkeille erittäin kovatasoisen joukkueen ilman heitäkin, mutta teon voi tulkita myös ylimielisyydeksi. Lähteekö Kroatia sittenkin soitellen sotaan? Ehkä nyt on täydellinen iskun paikka. Superkaksikon ollessa sivussa Kroatian nimekkäimpiä pelaajia lienevät Juventuksen Mario Mandzukic ja Interin Ivan Perisic.

Tämän ottelun kuva tulee olemaan selvä. Suomi lyö bussin parkkiin ja Kroatia koittaa murtaa puolustusmuuria eri keinoin. Odotettavissa on siis jokseenkin samanlaista menoa, mitä harjoitusmaaottelu Saksaa vastaan oli elokuun viimeisenä päivänä. Etukäteen ehkä varmin veikkaus olisi Kroatian perusvarma 0-2-voitto, mutta urheilussa on kaikki mahdollista. Mikäli Suomi onnistuisi menemään ottelun alkupuolella johtoon, niin pelin kuva voi muuttua täysin ja Huuhkajille avautua tilaisuuksia lisämaalienkin tekoon. Mutta kävi miten kävi, niin aion olla paikalla kannustamassa.

Poimitaan lopuksi muutama herkullinen kohtaaminen muista Euroopan karsintalohkoista. Lohkossa C rakkaat naapurukset Saksa ja Tsekki kohtaavat lauantaina Hampurissa. Tänään lohkossa G pelataan todellinen huippukamppailu kun Italia isännöi Espanjaa. Samalla kyseessä on uusinta EM-kisojen puolivälierästä, jonka Italia voitti. Samoin tänä iltana Suomen lohkossa pelataan varmasti tasainen ja mielenkiintoinen Turkin ja Ukrainan välinen ottelu. Joten jännitettävää kyllä riittää monella rintamalla. Ei muuta kuin peukut pystyyn, että Huuhkajien lento kantaisi tällä kertaa päätyyn asti!


Huuhkajat MM-karsinnoissa torstaina ja sunnuntaina – lue ennakot
Julkaisija:Lenny
Lisää julkaisuja