Superlenny
jaakiekon-mm-kisat-2017

Kanadan kivikova joukkue mittaa Leijonien tason

Kanadan kivikova joukkue mittaa Leijonien tason

Kanada – Suomi

Suomen paikka puolivälierissä varmistui eilen maanantaina, kun Kanada kaatoi Norjan selkeästi 5–0. Tämä tarkoittaa sitä, että Leijonat sijoittuvat omassa lohkossaan neljän parhaan joukkoon riippumatta tämäniltaisen ottelun lopputuloksesta. Pelattavaa kuitenkin riittää, sillä Suomella on vielä mahdollisuudet nousta lohkossa kolmossijalle. Se saattaisi tuoda aavistuksen verran helpomman vastustajan torstaina pelattavaan ratkaisevaan puolivälieräotteluun. Viime vuonna Kanada ja Suomi kohtasivat kahteen kertaan. Alkulohkossa Suomi pelasi aivan fantastisesti, ja voitti ylivoimaisen esityksen jälkeen 4–0. Tuo oli eräs parhaista otteluista Suomen koko kiekkohistoriassa. Joukkueet kohtasivat toistamiseen kisojen finaalissa, jolloin tarina oli toisenlainen – Kanada nollasi Suomen ja voitti maailmanmestaruuden luvuin 2–0.

Kanada on voittanut kaksi edellistä maailmanmestaruutta ja sen lisäksi viime syksyn World Cupin. Nytkin vaahteralehtipaitojen meno on ollut vakuuttavaa. Kanada on voittanut kuudesta ottelustaan viisi. Ainoa kauneusvirhe oli jatkoaikatappio Sveitsille viime lauantaina. Erityisesti Kanadan hyökkäysosasto on pelottavan kova. NHL:n nimimiehiä löytyy usean ketjullisen verran. Tähän mennessä tehokkaimpia ovat olleet pisteet 5+6 haalinut Nathan McKinnon ja Jeff Skinner tehoilla 3+5. Puolustuskaluston johtohahmo on San Jose Sharksin konkari Marc-Eduard Vlasic.

Kuten hyvin tiedetään, on Suomen turnaus ollut melkoista vuoristorataa. Heikoin hetki oli nöyryyttävä 1–5-tappio Ranskalle kisojen toisessa ottelussa, mutta vastaavasti nousu voittoon tasaisessa Sveitsi-ottelussa oli upeaa katsottavaa. Maalivahtikysymys on mielenkiintoinen – Joonas Korpisalo ei ole sinällään pelannut huonosti, mutta ei ole pystynyt myöskään venymään huipputorjuntoihin. Kesken Sveitsi-ottelun tolppien väliin vaihdettu Harri Säteri sen sijaan oli maagisen hyvä ja käytännössä pelasti torjunnoillaan Leijonien puolivälieräpaikan. Valmennusjohdolla onkin visainen tehtävä päättää kumpi miehistä pelaa tänään ja torstaina.

Kanada tulee voittamaan B-lohkon riippumatta ottelun lopputuloksesta. Nähtäväksi jää, vaikuttaako tämä asetelma kanukkien peli-ilmeeseen. Toisaalta Kanadan leirissä tiedetään tarkkaan Suomen vaarallisuus, joten lepsuiluun ei ole varaa. Selvää on, että Kanada lähtee otteluun ennakkosuosikkina, aivan kuten kaikkiin muihinkin otteluihinsa. Suomen mahdollisuus saattaakin piillä siinä, että Kanadalla ei varsinaista kilpailullista panosta ottelussa ole. Leijonat sen sijaan voivat pisteitä nappaamalla vielä petrata asemiaan puolivälieräottelua ajatellen. Vastoin monien muiden odotuksia uskonkin, että Suomella on hyvät mahdollisuudet tänään yllättää Kanada. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 21.15.


Kanadan kivikova joukkue mittaa Leijonien tason
Julkaisija:Lenny
Lisää julkaisuja