Superlenny
champions-leauge

Leicester ja Monaco yllättäen puolivälieriin

Leicester ja Monaco yllättäen puolivälieriin

Leicester – Sevilla 2-0

Ensimmäinen osaottelu Espanjassa päättyi Sevillan 2-1-voittoon, ja sitä seuraavana päivänä Leicesterin omistajat antoivat manageri Claudio Ranierille kenkää. Tuon jälkeen Craig Shakespearen alaisuudessa ”ketut” olivat pelanneet pari Valioliigan ottelua, joista molemmista oli tuloksena 3-1-voitot. Tästä huolimatta Espanjan huippujoukkueisiin kuuluva Sevilla lähti jo etumatkansakin puolesta melkoisena suosikkina tähän otteluun.

Tälläkin kertaa totuus oli tarua ihmeellisempää. Leicester aloitti kotikentällään pirteästi ja palkinto tuli vajaan 27. minuutin kohdalla. Riad Mahrez antoi sivuvaparin ja pallo pomppi Wes Morganin reiden kautta ohi Sergio Ricon vahtiman maaliviivan, ja Leicester siirtyi 1-0-johtoon.

1-0-tulos olisi riittänyt Leicesterille jatkopaikkaan vierasmaalisäännön turvin, mutta joukkue tuplasi johtonsa toisella jaksolla. 54. minuutilla Sevillan Sergio Escuderon painava kaukolaukaus osui maalin yläputkeen. Tuosta tilanteesta lähteneestä vastahyökkäyksestä Leicester iski illan toisensa. Maalin viimeisteli tarkalla pommilla alakulmaan Marc Albrighton.

Tuokaan maali ei vielä ratkaissut otteluparia, koska 2-1-tulos olisi vienyt ottelun jatkoajalle. Sevilla saikin painostusta aikaan, ja 80. minuutilla maalivahti Kasper Schmeichel syyllistyi kampitukseen rangaistusalueen sisällä. Tuloksena tästä rangaistuspotku ja varoitus Schmeichelille. Pilkkua ampumaan asettunut Steven N’Zonzi ei kuitenkaan kyennyt käsittelemään paineita, jotka tilanne piti sisällään. N’Zonzi sai aikaan keskelle maalia melkoisen surkean vedon, jonka Schmeichel poimi helpohkosti kiinni.

Epäonnistuneen pilkun jälkeen Sevilla ei enää saanut luotua todellisia vaaranpaikkoja. Sen sijaan Leicesterin Jamie Vardylle avautui viime minuuteilla parikin avopaikkaa, mutta mies ei saanut palloa maaliin saakka. Se ei haitannut, koska loppulukemat 2-0 veivät Leicesterin yhteismaalein 4-2 puolivälieriin. Valtava yllätys.

Juventus – Porto 1-0

Juventus lähti tähän jälkimmäiseen osaan vakaasti kuskin paikalta, koska he olivat vierasottelussa Estadio de Dragaolla voittaneet 0-2. Torinolaisten tiiviin puolustuksen tietäen oli Portolla edessään lähes mahdoton tehtävä. Eikä Juventus todellisia saumoja Portolle antanutkaan. Paolo Dybalan 42. minuutilla rangaistuspotkusta tulleen maalin myötä isännät voittivat ottelun 1-0. Yhteismaalein 3-0 Italian ykkösjoukkue eteni puolivälieriin. Juventus oli ainoa joukkue, joka ei päästänyt ensimmäisen pudotuspelikierroksen otteluissa yhtään maalia omiin. Se on hyvä merkki jatkoa ajatellen.

AS Monaco – Manchester City 3-1

Manchesterissa pelattu ensimmäinen osaottelu oli todellinen Mestarien liigan klassikko ja tarjosi yhteensä kahdeksan maalia. Ne jakaantuivat siten, että Manchester City voitti ottelun 5-3. Monacon kolme vierasmaalia jättivät kuitenkin kaikki mahdollisuudet auki tähän jälkimmäiseen otteluun. Kaikki Euroopan top 5-huippusarjat mukaan lukien Monaco on ylivoimaisesti tehokkain joukkue hyökkäyssuuntaan. Ranskan Ligue 1:ssä Monaco on tehnyt hurjat 84 maalia 29:ään otteluun. Se tarkoittaa melkein kolmea osumaa peliä kohden. Tuonkin faktan tiedostaen Manchester Cityn piti siis olla varuillaan ottelun alkaessa.

Englantilainen vierasjoukkue lähti otteluun ehkä hieman ylipuolustavalla taktiikalla, eikä hyökkäysvoimainen Monaco jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Jo 8. minuutilla 18-vuotias teinisensaatio Kylian Mbappe suti lähietäisyydeltä ruhtinaskuntalaiset johtoon. Jatkoa seurasi jo ennen puolen tunnin täyttymistä. Brasilialaispuolustaja Fabinho pääsi upean hyökkäyssommitelman päätteeksi pommittamaan pallon vasempaan alanurkkaan ja isännät 2-0-johtoon. Noista lukemista mentiin myös tauolle ja se olisi riittänyt Monacolle jatkopaikkaan.

Pukukopista palasi hyvin erilainen Manchester City ja ottelun kuva muuttui toiselle jaksolle. Sergio Aguerolle avautui parikin huippupaikkaa, mutta argentiinalainen ei saanut maalia aikaiseksi. Sen sijaan 71. minuutilla Leroy Sane onnistui. Raheem Sterlingin upean esityön jälkeen Sane pääsi nautiskelemaan maalivahti Danijel Subasicilta livenneen paluupallon verkkoon. Nyt tilanne oli yhteismaaleilla 6-5 Man. Cityn hyväksi, ja englantilaiset olivat menossa jatkoon.

Tarinassa oli kuitenkin jäljellä vielä se viimeinen dramaattinen juonenkäänne. 77. minuutilla Thomas Lemar lähetti vapaapotkusta pallon Manchester Cityn boksiin. Vieraat puolustivat tilanteen laiskasti, ja siitä rokotti Tiemoue Bakaoyko. Hän nikkasi pallon päällään maaliin ohi maalivahti Willie Caballeron. Nyt yhteistilanne oli käsittämätön 6-6 ja vierasmaalisäännön perusteella Monaco menemässä jatkoon. Ottelun aikana jatkoonmenijä vaihtui useaan otteeseen, joten draamaa ei tosiaan puuttunut.

Pep Guardiola ja Manchester Cityn joukkue joutuivat nielemään valtavan pettymyksen, koska lisää maaleja ei enää nähty ja näin Monaco eteni jatkoon. Tämäkin on laskettava yllätykseksi.

Atletico Madrid – Leverkusen 0-0

Keskiviikon toisessa ottelussa ei maaleja nähty. Yhteismaaleiksi siis jäi ensimmäisen osan lopputulos, 4-2 Atletico Madridin eduksi. Lähimpänä maalintekoa kävi Leverkusen 68. minuutilla, mutta Atletin maalivahdin Jan Oblakin upea triplatorjunta piti ottelun maalittomana. Joel Pohjanpalo seurasi koko ottelun vaihtopenkin puolelta.

Leicester, Barcelona, Atletico Madrid, Juventus, Bayern München, Borussia Dortmund, Real Madrid ja Monaco ovat kahdeksan puolivälieräjoukkuetta. Huomenna perjantaina UEFA arpoo otteluparit ja huhtikuussa ottelut sitten jatkuvat. Sitä ennen tänä viikonloppuna on luvassa muun muassa täysi kierros Valioliigaa. Siitä lisää huomisessa viikonlopun ennakossa.


Leicester ja Monaco yllättäen puolivälieriin
Julkaisija:Lenny
Lisää julkaisuja