Superlenny
jaakiekon-mm-kisat-2017

Leijonat vaikeuksien kautta pakkovoittoon Sloveniasta

Leijonat vaikeuksien kautta pakkovoittoon Sloveniasta

 

Suomi – Slovenia 5 – 2

Heikosti käyntiin lähtenyt Suomen MM-kisaurakka jatkui keskiviikkona, kun vastaan luisteli Slovenian joukkue. Slovenia nousi täksi vuodeksi jääkiekon A-sarjaan ja oli hävinnyt kaikki kolme otteluaan ennen tätä kohtaamista. Leijonilla olikin pakkovoiton paikka. Ranska-, ja Tshekki-tappioiden jälkeen varaa pistemenetyksiin ei ollut. Erityisesti päävalmentaja Lauri Marjamäki oli kovan paineen alla, koska innokkaimmat kriitikot olivat vaatimassa Marjamäen potkuja jo kesken kisojen.

Tasoero pelaajamateriaalin suhteen oli iso Suomen eduksi, ja senpä vuoksi Leijonat ottivat pelin hallinnan alusta alkaen. Kiekkoa ei kuitenkaan saatu Slovenian maalia vartioineen Gasper Kroseljin selän taakse. Karman lakien mukaisesti tämä kostautui ajassa 14:21, kun Anze Kuralt sivalsi Slovenian 0–1-johtoon. Laukaus livahti Suomen maalivahti Harri Säteriltä helponlaisesti verkkoon. Ensimmäiselle erätauolle mentiin Slovenian johdossa, ja silmukka alkoi kiristymään Marjamäen kaulan ympärillä entisestään.

Toisessa erässä Leijonien painostus alkoi vihdoin tuottaa tulosta. Ensin maalinteossa onnistui Veli-Matti Savinainen, ja ajassa 25:51 Mikko Rantanen niittasi ylivoimalla Leijonat ottelussa 2–1-johtoon. Tämä oli samalla 20-vuotiaan Rantasen ensimmäinen maali aikuisten arvokisoissa.

Katastrofin ainekset olivat ilmassa, kun Slovenia pääsi kolmannessa erässä ylivoimalle ja Rok Ticar tasoitti ottelun. Tässäkin maalissa Harri Säterin torjuntatyöskentely oli epävarman oloista, ja kiekko livahti kainalosta tuskallisen hitaasti maaliviivan yli. Se kaikkein pahin skenaario ei kuitenkaan toteutunut, koska Leijonat onnistuivat lopulta kääntämään ottelun voitokseen. Ajassa 49:30 Sebastian Ahon upealla yksilösuorituksella Suomi siirtyi 3–2-johtoon, ja reilua minuuttia myöhemmin Markus Hännikäisen pienestä kulmasta tullut laukaus yllätti Slovenian maalivahti Kroseljin ja Leijonat siirtyivät kahden maalin johtoon. Tässä vaiheessa Slovenian eväät oli syöty, eivätkä saaneet enää todellista takaa-ajoa käyntiin. Loppulukemat 5–2 viimeisteli Tomi Sallinen tyhjään maaliin Slovenian hakiessa kavennusta kuudella kenttäpelaajalla.

Lopulta Suomi otti kolmen maalin erolla selkeän voiton, mutta ottelu oli tasainen aina kolmannen erän puoliväliin saakka. Suomen kaikkea tekemistä leimasi hitaus. Tämä korostui etenkin tilanteissa, joissa Suomi lähti omasta päädystään rakentamaan hyökkäyksiä, sekä erikoistilannepelaamisessa. Pääasia oli elintärkeät kolme sarjapistettä, mutta kovinkaan mairittelevia arvosanoja leijonalaumalle ei tästä voi jakaa.

Voitolla Suomi nousi seitsemään pisteeseen ja lohkossaan kolmanneksi. Takana olevat Norja, Ranska ja Tshekki kuitenkin pelaavat neljännen ottelunsa vasta torstaina. Seuraavan ottelunsa Leijonat pelaavat lauantaina. Silloin vastassa on Norja ja kiekko pudotetaan jäähän jo kello 13.15.


Leijonat vaikeuksien kautta pakkovoittoon Sloveniasta
Julkaisija:Lenny
Lisää julkaisuja