Superlenny
live-casino
ruletti

Live ruletti – Opaskirja

Live ruletti – Opaskirja

Ensimmäinen versio ruletista syntyi Ranskassa. Sen kehitteli ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal, joka suunnitteli klassikoksi nousseen pöytäpelin, kun hän yritti keksiä ikiliikkujaa. Myöhemmin Blancin veljekset uudistivat peliä 1800-luvulla lisäämällä siihen nollan, ja siitä lähti pöytäpelin nousu klassikoksi.

Eurooppalaisten siirtolaisten mukana peli kulki Amerikan mantereelle, ja siellä sen pelaaminen jatkui. Amerikkalaiset loivat kuitenkin ruletista oman versionsa lisäämällä rulettipyörään vielä tuplanollan tavallisen nollan lisäksi.

Ruletin monet variaatiot

Rulettia voi pelata livekasinollamme asiantuntevan pelinhoitajan johdolla videokameran välityksellä. Samassa rulettipöydässä on myös muita pelaajia. Onkin mielenkiintoista oman panosten asettamisen ohessa seurata heidän pelaamistaan ja strategioitaan, joista voi ottaa oppia. Onni ja taktikointi ovat tärkeässä roolissa kokonaisuuden kannalta.

Rulettivariaatioita löytyy lukuisia, joista löydät kokeilemalla ja pelaamalla parhaiten oman lempiversiosi. Säännöt ja panokset ovat suhteellisen samanlaiset, mutta pelikohtaisia eroja löytyy versioiden kesken.

Livekasinollamme navigointi on helppoa, joten voit vaihtaa etusivun välityksellä helposti pöydästä ja versiosta toiseen. Kannattaakin katsastaa mahdollisimman moni erityisesti peliuraa aloittaessa, jotta saat hyvän yleiskäsityksen niistä. Voit myös kokeilla leikkirahalla pelaamista alussa, jotta opit säännöt nopeasti.

Kannattaa kiinnittää huomiota pöytäkohtaiseen panokseen, kun etsit sopivaa pöytää itsellesi. Voit tarkistaa minimikohtaisen panoksen pöydän tiedoista, ja panoksen arvoa voi vaihtaa kierrosten välillä.

Sosiaalisuus mukana

Olet aina tervetullut livekasinollemme. Osa pöydistämme on auki ympäri vuorokauden, joten pääset pelaamaan sinulle sopivimpana ajankohtana. Ystävälliset krupieerit ohjaavat peliä ja kertovat, koska voit asettaa panoksesi. He myös kertovat, milloin niitä ei voi enää laittaa. Selkeä ohjaus helpottaa sitä, että voit keskittyä pelin kulkuun ja muiden pelaajien seuraamiseen.

Voit myös keskustella chatin välityksellä, mikä luo lisää sosiaalisuuden tunnetta pelin rinnalla. On mukava palata uudestaan pöytään, kun on ehtinyt jo vaihtaa jakajan kanssa muutaman sanan ja tutustua häneen tarkemmin. Lisäksi tuttuja nimiä saattaa näkyä rulettipöydän ääressä, mikä voi tuntua kotoisalta.

Pelinhoitajan velvollisuus on laittaa liikkeelle rulettipyörä, jossa kuula asettuu oikeaan taskuun. Hän määrittelee tulokset ja jakaa voitot asetettujen pelimerkkien perusteella.


Live ruletti – Opaskirja
Julkaisija:Lenny
Lisää julkaisuja