Superlenny
viikonlopun-futistarpit

MM-karsinnat jatkuvat, Suomi kohtaa tänään Turkin

MM-karsinnat jatkuvat, Suomi kohtaa tänään Turkin

Tämä viikonloppu on futiskentillä pyhitetty maajoukkuepeleille, sillä MM-karsinnat jatkuvat. Edellisestä maajoukkuekierroksesta onkin jo aikaa, sillä se nähtiin viime vuoden marraskuussa. Aasian ja Etelä-Amerikan puolella otteluita on jo pelattu, mutta Euroopan puolella pelit alkavat tänään ja jatkuvat ensi viikkoon. Sinivalkoisten lasien läpi katsottuna kohokohta on tänään perjantaina, kun Suomi kohtaa Antalyassa Turkin.

Turkki – Suomi

Suomen karsintaurakka alkoi viime vuonna surkealla tavalla, ja neljästä ottelusta on kasassa vain yksi ainokainen piste. Se tuli karsinta-avauksen tasapelillä Kosovoa vastaan. Tuota seurasivat tappiot Islannille, Kroatialle ja Ukrainalle. Vuonna 2016 Suomen A-maajoukkue ei voittanut yhtään ottelua. Palloliitto teki tästä omat johtopäätöksensä ja antoi kenkää päävalmentaja Hans Backelle. Hänen tilalleen nostettiin Markku Kanerva, joka on pitkän aikaa ollut valmennustiimissä mukana taustavaikuttajana. Tämän illan kohtaaminen on ensimmäinen kilpailullinen ”tosipeli” Kanervan alaisuudessa.

Turkin karsinnat eivät ole nekään alkaneet erityisen hyvin. Joukkue on lohkossa neljäntenä, viisi pistettä keränneenä. Pysyäkseen kärkikolmikon tahdissa on ennakolta heikompi Suomi ilman muuta voitettava kotikentällä. Kaikki voittopaineet ovat siis isäntien niskassa, ja suurena ennakkosuosikkina Turkki otteluun lähteekin. Joukkueen runko koostuu kotimaan pääsarjassa pelaavista miehistä, mutta mukaan mahtuu myös muutama tähtipelaaja. Heistä nimekkäin on tätä nykyä FC Barcelonassa palkkansa ansaitseva joukkueen kapteeni Arda Turan. Bayer Leverkusenissa puolustava Ömer Toprak on myös kansainvälisen tason huippupelaaja.

Huuhkajille hyvä uutinen on, että joukkueen ykköshyökkääjä Joel Pohjanpalo on tervehtynyt ja pelikunnossa. Huonompi uutinen on, että seurajoukkueessaan Pohjanpalo ei ole peliminuutteja juurikaan saanut, joten tuntuma voi olla kadoksissa. Joukkueessa on kaksi ensikertalaista: HJK:hon siirtynyt Mostagh ”Mosa” Yaghoubi ja hollantilaista Twenteä edustava 19-vuotias Fredrik Jensen. Heidän roolina lienee kuitenkin kuluttaa vaihtopenkkiä. Joukkueen tärkein pelaaja löytyy tälläkin kertaa maalitolppien välistä. Lukas Hradeckyn täytyy venyä moneen hienoon torjuntaan, jos Suomi aikoo pisteitä ottelusta naarata.

Tiivis joukkuepuolustaminen on taatusti avainasemassa. Taitavempi Turkki tulee hallitsemaan palloa, mutta tulisieluiset partasuut taatusti turhautuvat, jos maalia ei ala kuulua ajoissa. Etenkin laitapuolustamisessa Suomella oli syksyn peleissä suuria vaikeuksia; nyt ne on saatava tilkittyä. Mikäli Suomi pystyy pitämään Turkin nollilla ensimmäisen puoliajan, niin näkisin menestymisen mahdollisuuden nousevan eksponentiaalisesti. Turkki aloittaa taatusti ryminällä ja haluaa ratkaista pelin jo ensimmäisellä vartilla.

Roman Eremenko on doping-rikkomuksen vuoksi kilpailukiellossa vielä pitkään ja tuskin koskaan palaa maajoukkueeseen. Taitavan Eremenkon poissaolo jättää ison aukon keskikentän pallolliseen osaamiseen, eikä korvaavaa pelaajaa oikein ole. Petteri Forssell on Eremenkoa ehkä pelaajatyypiltään lähimpänä, mutta fyysisiltä ominaisuuksiltaan hän on hieman heppoinen näihin kansainvälisiin peleihin. Vaikuttaakin siltä, että hyökkäyssuuntaan Suomi pystyy luomaan uhkaa ainoastaan erikoistilanteilla ja nopeilla vastahyökkäyksillä. Hyvänä päivänä sekin voi riittää.

Veikkaajana minkään muun tuloksen kuin Turkin voiton pelaaminen on riski. Suomen venymiseen panostamalla saa varmasti hyvät kertoimet, joten ne voisivat olla pikkupanoksella varsin kokeilemisen arvoisia. Ylen TV2 näyttää ottelun suorana lähetyksenä, ja pallo potkaistaan liikkeelle kello 19.00.

Suomen karsintalohkon muut ottelut ovat Kroatia–Ukraina ja Kosovo–Islanti. Näistä ensiksi mainittu on lohkon kärkikamppailu ja saattaa ratkaista jo isoja asioita, mikäli jompikumpi onnistuu täyden pistepotin ottamaan.

Tänään illalla lohkossa D on taatusti kuuma kamppailu tiedossa. Lohkoaan johtava Irlanti kohtaa Walesin. Molemmat taistelevat tulisesti MM-kisapaikasta, eikä jännitettä maiden väliltä muutenkaan puutu. Toivotaan vain, että tunteet pysyvät myös katsomossa ja kaduilla kurissa. Huomenna lauantaina nähdään muun muassa nimimiehiä pursuavan Belgian ja Kreikan kohtaaminen sekä iso liuta muita otteluita. Futista siis riittää, vaikka seurajoukkueet huilaavatkin.


MM-karsinnat jatkuvat, Suomi kohtaa tänään Turkin
Julkaisija:LennyTalks
Lisää julkaisuja