Superlenny
vedonlyonti

MM-ralli laittaa suuren vaihteen silmään

MM-ralli laittaa suuren vaihteen silmään

Moottoriurheilun puolella Formula 1 -kausi on kuumimmillaan. Sebastian Vettelin ja Lewis Hamiltonin törmäily Bakussa oli poikia Vettelille lisärangaistuksia, mutta FIA päätti kokouksessaan antaa armon käydä oikeudesta. Vettelin saama stop & go -rangaistus katsottiin riittäväksi sanktioksi. Lienee silti sanomattakin selvää, että saksalainen saa jatkossa olla melko tarkkana käytöksensä kanssa.

Sebastian Vettel esitti kotisivuillaan pahoittelunsa niin Lewis Hamiltonille, FIA:lle kuin lajin seuraajillekin. Julkinen anteeksipyyntö antaa ainakin ymmärtää miehen omaavan jonkin verran nöyryyttäkin, vaikkei se vieläkään ole häneen ensimmäisenä liitettävä adjektiivi. Kuinka oma-aloitteinen ja nöyrä tekstimuodossa tehty pahoittelu sitten oli, se jääköön spekuloitavaksi.

Puolan MM-ralli 2017

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettiin rallin MM-sarjan kauden 2017 kahdeksas osakilpailu, Puolan ralli. Rallin vei nimiinsä Belgian Thierry Neuville, jolle voitto oli jo kauden kolmas. Neuvillen kokonaispistepotti nousi nyt 149 pisteeseen. Kahteen osakilpailuvoittoon yltänyt ja Puolassa kolmanneksi tullut Sebastien Ogier johtaa sarjaa silti 160 pisteellään. Jari-Matti Latvala tulee kolmantena 112 pisteessä.

Suomalaisittain kisasta jäivät hieman kaksijakoiset tunnelmat. Lauantaina tekniseen vikaan päättynyt Jari-Matti Latvalan kohtalo oli tietenkin pettymys, mutta lohtua kotimaahan saatiin Fordilla ajavan Teemu Sunisen kuudennesta sijasta. Nuori kuljettaja ajoi ensimmäisen kisansa WRC-autolla ja viideskin sija oli aivan omissa hyppysissä vielä ennen viimeistä erikoiskoetta. Latvalankin pilveen saatiin Puolassa vielä hopeareunukset, sillä mies voitti vielä kisan päättäneen Power Stage -erikoiskokeen, josta saaliiksi tuli täysi pistepotti.

Seuraavassa MM-rallissa tullaankin sitten Keski-Suomen tuttuihin maisemiin – Jyväskylän Neste Rally Finland ajetaan 28.-30. heinäkuuta. Koko kisan kaikkine erikoiskokeineen kattava Rallipassi-pääsylippu lähtee tänä vuonna 75 euron kappalehintaan. Jyväskylän jälkeen kautta on jäljellä vielä neljän rallin verran. Vuoden 2017 WRC-sarja huipentuu 17.-19. marraskuuta Australiaan.

Moottoripyöräilyn viimeisimpiä uutisia

KTM-tallia edustava Mika Kallio pääsi pitkästä aikaa tositoimiin MotoGP:n osakilpailussa Saksassa Sachsenringin radalla. Tuloksena oli 16. sija eli Kallio jäi ensimmäisenä pistesijojen ulkopuolelle. Voiton kilpailussa vei espanjalainen Hondaa edustava Marc Marquez. Samalla Marquez kaappasi koko MM-sarjan ykköspaikan itselleen, sillä Ducatin Andrea Doviziosolla ei Saksan kisa mennyt putkeen: italialainen jäi vasta kahdeksanneksi.

Myös Turusta kantautui heinäkuun alkuun moottoripyöräilyn ystäviä ilahduttaneita uutisia, vaikka Aurajoen varrella eivät moottorit kilpaa pärisseetkään. Sen sijaan joen varrella sijaitseva Barkerinpuisto sai näköispatsaan yhdestä kaikkien aikojen suurimmista suomalaislegendoista moottoriurheilun saralla – turkulaisia ja kaupungissa vierailevia tervehtii nyt nimittäin kaupungin oman pojan, Jarno Saarisen, näköispatsas.

Monzassa vuonna 1973 ajetussa Italian Grand Prix’ssä traagisesti menehtynyt Jarno Saarinen jätti perinnön, joka on koko lajille kansainvälisestikin todella suuri. Saarisen ajotyyliä on sittemmin ihaillut ja jäljitellytkin moni kilpailija.

On sanottu, ettei MotoGP olisi sitä mitä se tänä päivänä on ilman Saarista. Turussa paljastettu patsaskin on italialaisten moottoripyöräilyn harrastajien lahjoittama, mikä osaltaan kertoo edesmenneen moottoripyöräilyn suurmiehen kansainvälisestä arvostuksesta vielä yli 40 vuotta kuolemansa jälkeenkin.


MM-ralli laittaa suuren vaihteen silmään
Julkaisija:Lenny
Lisää julkaisuja