Superlenny

MotoGP jatkoi päristelyä Espanjassa

MotoGP jatkoi päristelyä Espanjassa

MotoGP:n kautta 2017 on nyt takana 14 osakilpailun verran ja neljä kisaa on vielä edessä 3 viikon tauon jälkeen. Alcanizin kaupungissa Espanjassa sunnuntaina ajetussa kilpailussa tiukkaan mestaruuskamppailuun alettiin saada hieman ratkaisun makua Marc Marquezin voiton myötä.

Marquez vaikeuksien kautta voittoon

Respol Hondassa ajavan Marquezin voitto ei missään nimessä tullut helpoimman kautta. Aika-ajoissa tapahtunut kaatuminen ja viides lähtöruutu saivat monet laskemaan espanjalaisen jo ulos voittokamppailusta, mutta mies näytti epäilijöilleen – ja kovan rengastyypin valinta vaikutti tiimiltä nappivalinnalta.

Kotiyleisö sai aihetta riemuun

Espanjalaista yleisöä hellittiin paitsi Marc Marquezin toisella peräkkäisellä ja kauden viidennellä voitolla, myös palkintopallin matalammilla paikoilla – koko kärkikolmikko oli espanjalainen Marquezin tallikaveri Dani Pedrosan kakkossijan ja Ducatin Jorge Lorenzon kolmostilan myötä.

Kuljettajien kokonaiskilpailussa seitsemäntenä olevaa Jorge Lorenzoa silti varmasti kismitti Pedrosan paineleminen miehen ohi vain kolme kierrosta ennen kisan päätöstä. Lohtua Lorenzo voi toki hakea siitä, että kyseessä oli miehen Ducati-uran paras suoritus, vaikkakin kolmossija irtosi myös kauden ensimmäisestä kisasta Espanjassa.

Mestaruusjahdin kannalta Ducatin italialaiskuski Andrea Dovizioson seitsemäs sija oli tietysti miehelle suuri pettymys. Nyt piste-ero Marqueziin on 16 pistettä. Seitsemänneltä paikalta kisaan lähteneen miehen aika-ajosuorituskaan ei mennyt missään nimessä nappiin, mutta kilpailun aikana edes tuon paikan pitäminen ei missään vaiheessa vaikuttanut itsestäänselvyydeltä – Dovizioson kamppailu oli pikemminkin puolustus- kuin kirikamppailu.

Valentino Rossi sai osakseen suitsutusta

Legendan titteliä urheilussa ollaan jakamassa usein turhan löysin perustein, mutta 38-vuotiaan Valentino Rossin tituleeraaminen sellaiseksi ei ole liioittelua. Italialainen nappasi aika-ajosta eturivin lähtöpaikan vain 23 päivää oikean sääri- ja pohjeluunsa murrettua, eikä itse kilpailun suorituskaan ollut kehno – tuloksena kunnioitettava viides sija.

Kisan loppua kohden sarjan kokonaiskilpailussa niin ikään viidentenä 168 pisteellä oleva italiaano alkoi hieman hiipua, mutta johtuiko tämä sitten tekniikasta vai silkasta fyysisestä kivusta, sitä on paha mennä sanomaan. Rossin aika ei kuitenkaan missään nimessä ole ohi, ei vieläkään.

Mika Kallio mukana hyvällä panoksella

KTM:n Mika Kallio oli kauden kolmannessa kisassaan mukana niin sanotulla villillä kortilla, ja päihitti aika-ajoissa tiiminsä molemmat vakituiset kuljettajat, Bradley Smithin ja Pol Espargaron. Lähtö 12. sijalta parani itse kilpailutuloksessa vielä yhden pykälän, ja Kallio oli lopulta 11:s.

Kallio joutui kisan loppuvaiheilla luovuttamaan taistelunsa tallikaveri Espargaron kanssa, mutta tämä meni lähinnä aggressiivisesti kulumaan alkaneen takarenkaan kanssa – rengasongelmat alkavatkin jo muodostua Kallion perinteiseksi ongelmaksi. Toki on hyvä muistaa, että taustalla olevan testitiimin kilpailurutiinikin on melko vaatimatonta.

Jo edellisessä kilpailemassaan GP:ssä Itävallassa Kallio löi molemmat KTM:n vakikuskit – tämä luonnollisesti synnytti spekulaatiota siitä, voisiko mies korvata ensi kaudella britti Bradley Smithin, joka on vain kolmella pisteellä Kallion edellä kuljettajien kokonaispisteissä. Kisan jälkeen KTM:n urheilujohtaja Pit Beirerin antamat positiiviset kommentit, joita miltei suitsutukseksi voisi kutsua, antoivat vain lisäpontta spekulaatioille.


MotoGP jatkoi päristelyä Espanjassa
Julkaisija:Lenny
Lisää julkaisuja