Superlenny
e-sport

Panokset kovenevat CS:GO:ssa DreamHack Malmössä

Panokset kovenevat CS:GO:ssa DreamHack Malmössä

E-urheilu on kasvattanut suosiotaan streamauslajina viime vuosien julkisuuden myötä, ja samaa tahtia on lisääntynyt kiinnostus vedonlyöntiin sen ympärillä. Käytännössä vetojen tekeminen ei juuri eroa urheiluvedonlyönnistä, mutta lajituntemuksesta ei toki ole haittaakaan valistuneiden veikkausten tekemisessä.

Mies miestä vastaan

Counter-Strike: Global Offensive edustaa FPS- eli First Person Shooter -genreä, ja sitä pelataan kilpailullisesti useimmiten joukkueissa, jotka pelaavat toisiaan vastaan viiden miehen miehistöillä 1 vs. 1 -periaatteella. Pelissä on erilaisia karttoja ja perustavoitteita, mutta tärkein tehtävä on varsin yksinkertainen: saada vastustajajoukkueen pelaajahahmot hengiltä viimeiseen mieheen. Pelkkien voittajavetojen lisäksi tarjolla on myös erikoisvetoja, kuten vaikkapa ensimmäisen tapon tekijän veikkaaminen ja luonnollisesti myös tasoitusvedot.

Jokaisella CS:GO-pelaajalla on oma roolinsa ja joukkueilla omat taktiikkansa. Peliroolit ja -ryhmitys vaihtelevat eri joukkueiden välillä. Käytännössä kuitenkin jokaisella joukkueella on johtaja tai pelinrakentaja, joka on usein joukkueen monipuolisin pelaaja ja vastuullaan on joukkueen taktiikkapäätökset. Monilla huippujoukkueilla on omat erikoistuneet valmentajansakin.

Pelinrakentajan ohella joukkueessa on myös entry fragger eri eräänlainen kärkihyökkääjä, joskus näitä on kaksikin. Joukkueesta löytyy myös snaipperi eli tarkkuuskiväärimies. Lisäksi tyypillisiä rooleja CS:GO:ssa ovat tukipelaajan ja tiedustelijan roolit.

Vedon asettaminen

Kuten vedonlyönnissä yleensäkin, kannattaa aloittaa lajiin tutustumisesta ja maltillisista panoksista. Erityisesti alussa kannattaa opetella erottamaan eri roolien pelaajat ja näiden eritysominaisuudet toisistaan, näin pelin taktinen kokonaisuuskin alkaa hahmottua paremmin.

SuperLennystä löytyy paljolti urheiluvedonlyönnin tilasto- ja tulostietoja, joiden kautta pääsee tarkemmin käsiksi numeraaliseen dataan pelitapahtumien takana. Toinen hyvä tietolähde on tietysti Lenny, joka tarjoavat käyttökelpoista tietoa – esimerkiksi uutisia joukkueiden harjoittelusta ja tapahtumista kulissien takana sekä tietysti pelaajista itsestään. Peliähän ei voi tuntea, jos ei tunne pelaajia!

Viimeisimmät uutiset Malmöstä

Ennen panoksen laittamista pöytään, on hyvä ottaa huomioon Malmön viime päivien tapahtumat. Useat joukkueet ovat tehneet pelaajavaihdoksia ja shokeeraavin uutinen lienee OpTic Gamingin pois jääminen koko turnauksesta. Syynä tähän oli, kuten jo muutama päivän sitten mainitsimme, ”tarik” ja ”RUSH” siirtyminen Cloud9:ään. Vaikka OpTic teki kaikkiensa ja hankki tiimiinsä

Adam friberg Fribergin ja Suomen Aleksi allu Jallin Óscar mixwell Cañellasin rinnalle, ei kokoonpano vastannut kilpailunjärjestäjän sääntöjä. OpTic saapui Malmöön kutsuvierasjoukkueena, mutta sen sisältö ei enää ollut kutsukorteissa esitetty. Ainut suomalaisedustaja Malmössä on näin ollen mousesportsissa pelaava Miikka suNny Kemppi.

  • Cloud9 astuu kehään

OpTicic kadotessa tilalle astuu, kukapa muukaan kuin Cloud9:n poppoo, jossa nähdään tutut naamat: – Tyler “Skadoodle” Latham, Jake “Stewie2k” Yip, Timothy “autimatic” Ta, Will “RUSH” Wierzba ja Tarik “tarik” Celik.

  • Fnatic menetti “olofmeisterin” FaZelle

Fnatic sai uutta verta joukkueeseensa, kun Maikil Golden Selim siirtyi puikkoihin Fnatic Academista ”olofmeisterin” siirtyessä FaZen riveihin jättäen ”kioShiMa”:n penkille. Lisäksi ”dennis” vaihdettiin päittäin GODSENT:in ”Lekr0” kanssa. Fnaticin roosterissa vaikutavat nyt Robin flusha Rönnquist, Jesper JW Wecksell, Freddy KRIMZ Johansson, Maikil Golden Selim ja Jonas Lekr0 Olofsson.

  • Northin mysteeripelaaja paljastui

”Magisk” tuntuu jääneen penkille, sillä huhut ovat osoittautuneet todeksi asettaen ”valde”:n Northin riveihin Mathias MSL Lauridsenin, Kristian k0nfig Wienecken, René cajunb Borgin ja Philip aizy Aistrupin rinnalle.


Panokset kovenevat CS:GO:ssa DreamHack Malmössä
Julkaisija:LennyTalks
Lisää julkaisuja