Superlenny
kesaolympialaiset-2016

Tällä henkilöllä on ennätys suurimmassa määrässä olympiamitaleita

Tällä henkilöllä on ennätys suurimmassa määrässä olympiamitaleita

Urheilijan aktiiviura ei monissakaan lajeissa ole kovinkaan pitkä, sillä ihmiskeho luonnollisestikin heikkenee vanhetessaan. On kuitenkin joitain atleetteja, jotka pystyvät pysymään lajinsa huipulla vuosikausia.

Olit sitten kiinnostunut urheilusta tai et, ovat Michael Phelpsin saavutukset vaikuttavia. Phelps vain jatkaa ja jatkaa mitalien voittamista, ja hän onkin nyt ylivoimaisesti olympialaisten eniten mitaleita kahminut urheilija. Kyseessä vaikuttaisi olevan likipitäen täydellinen uimari, sillä hän on voittanut kultaa aika lailla kaikissa mahdollisissa uintilajeissa – tarkemmin sanottuna jopa 9 eri lajissa.

 

Phelpsin voittokulku alkoi Ateenassa vuonna 2004. Hän voitti tuolloin peräti kuusi ensimmäistä kultaansa, minkä jälkeen neljä vuotta myöhemmin hän nappasi Pekingissä kahdeksan mitalia lisää. Lontoossa hän laajensi kokoelmaansa taas neljällä kullalla ja kahdella hopealla. Hän voitti hopeaa 200 metrin perhosuinnista ilman, että oli edes treenannut lajia kolmeen vuoteen.

Vaikka Phelps onkin varmasti myös jonkinlainen luonnonlahjakkuus, on hänen täytynyt tehdä paljon raakaa työtä menestystään varten. Monet uintihirmun valmentajista ovatkin sanoneet, että hänen kanssa on ollut turhauttavaa työskennellä. Ennen Lontoon olympialaisia hän jätti välistä monet treenit joka viikko ja joi runsaasti alkoholia. Hänellä oli tuolloin paljon henkilökohtaisia ongelmia, mutta sittemmin hän on päässyt eroon näistä kaikista – Phelps on jättänyt alkoholin kokonaan ja treenaa nykyään hartaasti. Olemme itse asiassa olleet onnekkaita, että Phelps ylipäätään on ollut mukana Riossa, sillä hän sanoi aikanaan Lontoon olympialaisten jäävän hänen viimeisikseen.

Oman menestyksensä lisäksi Phelps auttaa myös muita uimareita perustamallaan Michael Phelps Foundation -järjestöllä, joka tukee uimareiden terveellisiä elämäntapoja ja uintilajien kasvua. Phelps myös kantoi tänä vuonna Yhdysvaltojen lippua, mikä ei varmastikaan tullut kenellekään yllätyksenä.


Tällä henkilöllä on ennätys suurimmassa määrässä olympiamitaleita
Julkaisija:LennyTalks
Lisää julkaisuja