Superlenny
futisviikonlopun-jalkipyykki

Torinon derbyssä tasatulos, kotimaassa mestarisuosikit pinteessä

Torinon derbyssä tasatulos, kotimaassa mestarisuosikit pinteessä

Euroopan huippusarjoissa kausi alkaa kääntyä loppusuoralle, eikä pelikierroksia enää monta jäljellä ole. Kotimaan sarjassa joukkueiden voimasuhteet alkavat hiljalleen hahmottua, kun sarjaa on pelattu 4–5 ottelun verran.

Valioliiga, Englanti

West Ham – Tottenham 1 – 0

Perjantai-iltana Lontoon olympiastadionilla pelattuun otteluun Tottenham lähti luonnollisesti suosikkina. Kaudella 2015–16 hienosti sarjassa seitsemänneksi sijoittunut West Ham on pelannut tällä kaudella takellellen ja vajonnut alempaan keskikastiin. Heikommilla hetkillään ”Irons” oli jopa vaarallisen lähellä putoamisviivaa, mutta niistä ajoista otteet ovat hieman parantuneet.

Tottenham on tällä kaudella tullut tunnetuksi monipuolisesta ja iloisesta hyökkäyspelistään. Tässä siitä ei oikeastaan ollut tietoakaan, vaan West Ham pystyi tehokkaasti estämään Spursin murtautumisen vaarallisille maalintekosektoreille. Ensimmäisen jakson paras paikka tarjoutui Dele Allille, mutta West Hamin maalivahti Adrian venyi hienoon jalkatorjuntaan. Tauolle mentiin maalittomasta tilanteesta.

Ottelu oli hyvin tasainen ja taktinen. Kovinkaan katsojaystävälliseksi sitä ei voi kutsua, koska maalintekopaikat olivat harvassa tiiviin joukkuepuolustamisen vuoksi. Yksi täysosuma kuitenkin nähtiin – sen niittasi 65. minuutilla lähietäisyydeltä West Hamin Manuel Lanzini. Edelleen Valioliigan mestaruudesta haaveillut Tottenham olisi ilman muuta tarvinnut ottelusta voiton jahdatessaan Chelseaa. Tällä kaudella usein viime hetken maaleja tehtaillut Tottenham ei tällä kertaa onnistunut, vaan West Ham kesti loppuun saakka. Voitollaan West Ham nousi sarjataulukossa kertaheitolla useamman sijoituksen ja on kierroksen jälkeen 12. sijalla. Tottenhamin mestaruushaaveille tämä tappio tarkoitti kuoliniskua.

Manchester City musersi vierailulla käyneen Crystal Palacen tylysti 5–0. Maalinteossa onnistuivat muiden muassa puolustuspelaajat Vincent Kompany ja Nicolas Otamendi.

Kiivaasti putoamista vastaan taisteleva Swansea nappasi elintärkeät kolme pistettä Evertonilta. Ottelun ainoasta maalista vastasi espanjalaistykki Fernando Llorente.

Sunnuntaina kierroksen huippuottelussa Arsenal sai vieraakseen Manchester Unitedin. Tykkimiehillä oli pakkovoiton paikka top 4 -sijoituksia silmällä pitäen. Siihen he myös venyivät. Arsenal vei matsin nimiinsä lukemin 2–0 ja on nyt taulukossa vain kahden pisteen päässä juurikin ManU:sta.

Tänään maanantaina pelataan vielä kierroksen päättävä Chelsean ja Middlesbrough’n ottelu. Mikäli Middlesbrough häviää tämän ottelun, he putoavat varmuudella ensi kaudeksi sarjatasoa alemmas.

Kierroksen tulokset

West Ham – Tottenham 1 – 0

Manchester City – Crystal Palace 5 – 0

Bournemouth – Stoke 2 – 2

Burnley – West Bromwich 2 – 2

Hull City – Sunderland 0 – 2

Leicester – Watford 3 – 0

Swansea – Everton 1 – 0

Liverpool – Southampton 0 – 0

Arsenal – Manchester United 2 – 0

Chelsea – Middlesbrough x-x (pelataan maanantaina)

Veikkausliiga, Suomi

Valitettavasti otsikoihin nousi välikohtaus viranomaisten ja HJK:n kannattajien välillä. Syystä tai toisesta poliisit olivat pysäyttäneet Vaasaan matkalla olleet HJK:n kaksi fanibussia ja alkaneet tarkastamaan henkilöitä. Lopulta kannattajat eivät kerenneet otteluun laisinkaan, vaan bussit kääntyivät takaisin Helsinkiin. Välikohtaus on herättänyt paljon keskustelua, ja tapauksesta on muun muassa jätetty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Itse ottelussa VPS oli HJK:ta parempi maalein 2–1. Se oli samalla HJK:n kauden ensimmäinen tappio.

Mestarisuosikit olivat lauantain kierrokselle helisemässä. HJK:n lisäksi myös IFK Mariehamn ja SJK kokivat tappiot. FC Lahti oli SJK:ta parempi lukemin 1–0. ja Tampereella Ilves rökitti IFK Mariehamnia selkeästi 3–0.

Kierroksen tulokset

FC Lahti – SJK 1 – 0

Ilves – IFK Mariehamn 3 – 0

JJK Jyväskylä – FC Inter 1 – 2

PS Kemi – KuPS 1 – 4

VPS – HJK 2 – 1

HIFK – RoPS 1 – 0

Serie A, Italia

Juventus – Torino 1 – 1

Mestarien liigan välierämatsien välissä Juventuksella oli tiukka testi – Derby della Mole, eli Torinon paikallinen. Torino on pelannut kohtuullisen hyvän kauden ja löytyi ennen tätä kierrosta taulukon 9. sijalta. Se on kutakuinkin sitä, mitä Sinisa Mihajlovicin luotsaamalta joukkueelta ennen kauden alkua odotettiinkin. Torinolle tämä ottelu olikin kauden ”henkinen finaali”, koska panosta loppukaudelle ei juurikaan muuten enää ole. Juventus tietysti lähti otteluun tukevasta sarjajohtajan asemasta.

Verrattuna viikolla pelattuun Mestarien liigan välierään oli Juventuksen päävalmentaja Massimiliano Allegri vaihtanut peräti seitsemän pelaajaa. Se väkisinkin näkyi kentällä. Juventus kyllä hallitsi palloa ja pelitapahtumia ylipäätään, mutta ihan samanlaista sulavuutta otteissa ei ollut. Tauolle mentiin 0–0-lukemista.

Adem Ljajicin tekemä Torinon johtomaali oli yksi koko kauden upeimmista. Fantastinen vapaapotku noin 25 metristä painui yläriman kautta maaliin. Ihan viime hetkille saakka näytti siltä, että Torino nappaa ensimmäisen vierasvoittonsa Juventuksesta sitten vuoden 1995. Lisäajalla pelastajaksi nousi Gonzalo Higuain, jonka tarkka maanuoliainen painui Joe Hartin taakse. Pisteet tasattiin maalein 1–1.

Ennen tätä ottelua Juventus oli voittanut 33 perättäistä kotiotteluaan. Edellisen kerran Juventus oli pisteitä kotinurmellaan menettänyt toissavuonna, 591 vuorokautta aiemmin. Torino saa siis olla ylpeä tasapelistään, vaikka se lisäajalla tulleen tasoituksen jälkeen varmaan tappiolta tuntuikin.


Torinon derbyssä tasatulos, kotimaassa mestarisuosikit pinteessä
Julkaisija:LennyTalks
Lisää julkaisuja