• Suomi
  • English (UK)
  • Deutsch
  • Norsk bokmål
  • Svenska
  • 繁體中文
  • English (India)
  • English (Canada)
  • Russian (Ukraine)

Habanero on moneen muuhun yritykseen verrattuna pieni, mutta kohtalaisen menestynyt pelistudio, joka on perustettu vuonna 2010. Yritys perustettiin aluksi Etelä-Afrikassa, mutta nykyään sillä on toimistot myös Filippiineillä, Ukrainassa ja Bulgariassa, joissa työskentelee yhteensä noin sata työntekijää. Sen portfolio on keskittynyt kolmeen osa-alueeseen: kolikkopeleihin, pöytäpeleihin ja videopokeriin, joita sillä on tällä hetkellä yhteensä 121 kappaletta. Kaikki sen tuottamat kasinopelit on alusta asti tehty HTML5-muotoon, joten ne ovat pelattavissa niin mobiilisti kuin tietokoneilla.

Tietoa yrityksestä Habanero

Habanero tai pidemmältä nimeltään Habanero Systems aloitti matkansa jo vuonna 2010 pienenä yrityksensä. Ryhmä eurooppalaisia sijoittajia osti sen vuonna 2012, jonka jälkeen se on raivannut tiensä erityisesti Euroopan ja Aasian kasinomarkkinoille. Yritys julkaisee vuodessa noin 20 uutta nimikettä, mutta se ei ole vielä onnistunut saamaan niin sanottua suurta läpimurtoa. Tästä huolimatta yrityksen tulokset paranevat vuosi vuodelta ja pelaajamäärät kasvavat, johtuen sen tekemistä yhteistyösopimuksista uusien kasinoryhmittymien kanssa, joten Habaneron pelit ovat tavoittaneet yhä suuremman yleisön.

Habanero valmistaa pelkästään videopelejä, jotka sisältävät satunnaisgeneraattorin. Pelit läpikäyvät säännöllisiä tarkastuksia kolmansien osapuolien puolueettomissa laboratorioissa. Yrityksellä on lupa toimia 24 eri Euroopan maan markkinoilla, joissa se pyrkii aktiivisesti löytämään erityisesti milleniaali-ikäiset, nuoret pelaajat. Heitä varten se on pyrkinyt kehittämään korkeatasoiset grafiikat ja asianmukaisen, laadukkaan ääniraidan jokaiseen sen peliin. Yritys ei ole vielä voittanut merkittäviä palkintoja, mutta se on esitellyt ohjelmistoaan ja tuotteitaan merkittävillä ICE-messuilla jo vuodesta 2016 lähtien.

Miksi nettikasinot valitsevat pelivalmistajan Habanero

Pelistudio Habanerolla on saatavilla pelialusta, joka toimii taatusti kaikkien kasinoyritysten toimialustojen kanssa. Pelit ovat niin ikään valmistettu ”mobiilipelaajat ensin” -mentaliteetilla, jolloin pelien toimivuus on erityisen hiottua älylaitteilla. Yritys tekee myös paljon yhteistyötä muiden pelialan yritysten kanssa tehdäkseen peliensä lopputuloksesta parhaimman mahdollisen. Kuuluisia kumppaneita ovat esimerkiksi EveryMatrix, QTech, Deluxe Gold, Opus Gaming ja Softec Digital. Kasinot voivat myös helposti muunnella Habaneron pelivalikoimaa yrityksen tarjoaman tukiohjelmiston kautta suoraan yhdestä valikosta.

Habaneron B2B-kasinoasiakkaille on saatavilla myös täyden tarjonnan sisältämä kasinoalusta, joka sisältää sen tuottaman talouspohjan, liiketoiminnan apuohjelmat ja turvallisuustoimet. Habaneron pelialustat ovat integroitavissa myös kivijalkakasinoilla toimiviin pelikoneisiin. Kaikki yrityksen pelit on lisensioituja iTech-laboratorion kanssa, jossa niiden pelaaminen on tarkastettu reiluksi. Yhtä lailla erikoisempana ominaisuutena Habaneron pelejä voi pelata useita samaan aikaan, sillä sen ohjelmisto mahdollistaa moni-ikkunaisen pelikokemuksen. Se on hyödyllinen ominaisuus etenkin pöytäpelien kanssa, mitä monet enemmän pelaavat suosivat.

Habaneron pelit

Habanerolta on tähän mennessä ilmestynyt yhteensä 121 nimikettä. Niistä 98 ovat slotteja, 13 pöytäpelejä ja 10 videpokereita. Slottien joukossa on myös jättipottipelejä, joissa on tarjolla yhteensä neljä progressiivista pottia: Grand, Major, Minor ja Mini Jackpot. Tunnettuja jättipottipelejä ovat muun muassa Bird of Thunder ja Koi Gate. Vuonna 2019 yritys julkaisi uuden turnausjättipotin nimeltään Jackpot Races, jossa pelaajien panokset kilpailevat suuresta progressiivisesta voittopotista, joka jaetaan aikarajan täyttyessä aktiivisimmin osallistuneiden pelaajien kanssa.

Pöytäpeleissä Habanero on keskittynyt muutamaan pelilajiin, eli valikoimasta löytyy baccarat, ruletti, blackjack ja pokerivariaatiot Three Card Poker, Caribbean Hold’em ja Caribbean Stud. Niin ikään blackjackista löytyy kolmella kädellä pelattavat American Blackjack- ja Blackjack 3 Hand -versiot. Muita erikoispelejä ovat Dragon Tiger, War ja Sic Bo. Videopokerien joukosta löytyvät tutut JacksorBetter, TensorBetter, JokerPoker ja Deuces Wild sekä erikoisempia variaatioita, kuten All American, Bonus Poker ja Aces&Eights.

Habaneron suosituimpia pelejä

Habanero ja mobiilipelaaminen

Habanero ei valmista pelejä ollenkaan Flash-pohjaisina, vaan on luottanut alusta lähtien HTML5-koodiin. Se mahdollistaa kaikkien tuotteiden pelaamisen mobiililaitteilla, kuten tableteilla ja älypuhelimilla. Yrityksen ohjelmiston avulla mobiilipelit ovat pelattavissa niin vaaka- kuin pystytasolla jopa ihan pienimpien älylaitteiden ruudulla, minkä tarkoitus on parantaa pelaajan kokemaa pelinautintoa. Lisäksi pelien käyttöliittymä on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi ja pelaajalla on enemmän vaihtoehtoja asettaa omaan budjettiinsa sopivan panos. Osassa peleissä on myös voittojen tuplausmahdollisuus Gamble-bonuspelin avulla.

Yrityksen pääasiakasryhmän ollessa nuoret aasialaiset ja eurooppalaiset pelaajat, jotka ovat kasvaneet digitaalisessa ympäristössä, mobiilipelien laatu ja nopea ladattavuus ovat myös asioita, joihin Habanero on kiinnittänyt huomiota. Yritys on jopa julistanut sen tuotteiden olevan nopeinten latautuvia koko alalla, koska heidän mobiilipelinsä on tehty kooltaan mahdollisimman pieniksi tinkimättä kuitenkaan grafiikoista ja äänimaailmasta. Kyseiset ominaisuudet löytyvät yrityksen kaikista peleistä. Sen pelit tukevat myös useita eurooppalaisia ja aasialaisia kieliä, kuten kiinaa, vietnamia, saksaa, englantia ja espanjaa.

Onko Habanero rahapeleihin keskittynyt pelivalmistaja?

Habaneronpelit on suunniteltu tarjoamaan mahdollisimman palkitsevan pelikokemuksen, minkä ansiosta yritys on pyrkinyt tuomaan markkinoille useita korkean varianssin pelejä, sekä yleisesti ottaen Habaneron kasinopelien palautusprosentti on keskiarvoltaan 96 prosentin paikkeilla. Se on erinomainen luku, sillä alan keskiarvo pyörii 95 prosentissa. Listalta löytyy myös useita 98 prosentin pelejä, kuten WickedWitch, TheDead Escape, Super Twister ja Bird of Thunder. Korkein prosenttiluku, 98,20 %, löytyy kahdesta slotista: Fenghuangista ja Spartasta.

Pöytäpelien osalta talonedut ovat yhtä lailla pelaajille suosiolliset. Casino Hold’em nojautuu tavalliseen pelitapaan eikä se tarjoa pelaajan kannalta kannattamattomia sääntömuunnoksia, jolloin sen talonetu on 2,15 %. Caribbean Studin kuningasvärisuora maksaa panoksen takaisin 500-kertaisena, jonka ansiosta sen talonetu on pelaajalle tavallista suosiollisempi: 5,16 %. Habaneron ainoassa ruletissa ulkopanosten talonetu on 1,3 %, muiden vetojen 2,70 %. Videopokerienkin palautusprosentit pyörivät versiosta riippuen 98,60–99,54 % välillä. Huonoin luku löytyy Deuces Wild-pokerista (96,77 %).

Habaneron bonukset

Habaneron valmistamista peleistä löytyy toinen toistaan erilaisempia bonustoimintoja, jotka tarjoavat tavallista suurempia rahavoittoja. Yhtenä esimerkkinä tällaisesta pelistä on ArticWonders, joka sisältää kahdenlaisia ilmaiskierroksia, progressiivisen jättipotin ja useasti keloilla esiintyviä wild-symboleja. Habaneron kasinoalustaa käyttävät kasinot voivat asettaa asiakkailleen omia kampanjoitaan, muun muassa tervetuliaistarjouksia, talletusbonuksia ja ilmaiskierroksia tai mahdollisesti jopa käteisturnauksia, kuten aikaisemmin mainittu Jackpot Races. Alustan avulla voidaan myös julkaista oma kanta-asiakasohjelma, joka palkitsee aktiiviset pelaajat kasinon määrittelemällä tavalla.

Yhteenveto

Vuonna 2010 perustettu Habanero on vasta viime vuosien aikana pystynyt kasvattamaan merkittävästi tuotantoaan ja levittäytymään laajemmin Aasian ja Euroopan markkinoille. Etelä-Afrikasta lähtöisin oleva yritys on tuottanut yli 120 peliä, joista suurin osa koostuu sloteista. Se valmistaa myös kasinoalustoja B2B-asiakkaille. Yrityksen tulevaisuuden visio on mobiilipelaamisessa, ja se pyrkii tarjoamaan pelaajilleen mahdollisimman laadukkaat grafiikat ja äänimaailman, joita tukee yksinkertainen käyttöliittymä. Habanero odottaa kuitenkin vielä suurta läpimurtoaan, vaikkakin sen suosio kasvaa vuosi vuodelta yhteistyösopimusten kautta.

Antero Makinen
Antero Mäkinen

Kasinon ja vedonlyönnin asiantuntija

Jo vuosia kyseisellä alalla työskennellyt Antero on monitaituri kun puhutaan pelisivuston ylläpitämisestä ja käyttäjäystävällisyydestä. Oli kyseessä sitten kattavien kasinoarvostelujen kirjoittaminen, uusien kasinoiden löytäminen tai vaikka sivuston designista vastaaminen, hoituvat nämä kaikki sutjakkaasti meidän monitoimiosaajalta.