• Suomi
  • English (UK)
  • Deutsch
  • Norsk bokmål
  • Svenska
  • 繁體中文
  • English (India)
  • English (Canada)
  • Russian (Ukraine)

Raaputusarvat ja lotto

Raaputusarpoja ja lottoja löytyy joka lähtöön – osassa niistä voitot voivat kasvaa jopa seitsennumeroisiksi. Pelien yksinkertaisuus ja mahdollisten suurten voittojen aiheuttama jännitys luovat yhdistelmän, joka houkuttaa pelaajia sukupolvi toisensa perään. Arvat ovat alun perin tuttuja fyysisiltä pelipaikoilta, mutta nettipelaamisen ja teknologian kehittymisen myötä niistä on tullut suosittuja pelejä myös nettikasinoilla.

Pelaaminen ei vaadi erityistaitoja

Raaputusarpojen pelaaminen on yksinkertaista, eikä sitä varten tarvitse opetella ulkoa pitkiä sääntöjä. Fyysisissä versioissa käytetään ohutta pahvikorttia, jossa olevat numerot tai kuvakkeet ovat peitetty hopeisella kalvolla. Kun tämä kalvo raaputetaan pois, sen alta paljastuvat mahdollisia voittoja tuovat yhdistelmät. Jokaisesta kortista löytyy tiedot siitä, minkä verran voittoja mikäkin yhdistelmä tuo, eli pelaajan ei tarvitse jännittää tulosten julkaisemista. Jos raaputusarvan piilotetut kuvakkeet ovat numeroita, ne tarkoittavat yleensä suoraan voittoa sen euromäärässä.

Samoin lottopelejä pelataan pahvikortteja käyttäen. Lotossa pelaaja valitsee kortilta löytyvistä numeroriveistä haluamansa numerot ja merkkaa ne ruksilla. Kun numerot ovat valitut, ne astuvat voimaan vasta, kun lottokuponki on maksettu ja sen tiedot siirretty valvontajärjestelmään – näin mahdolliset huijausyritykset saadaan kitkettyä tehokkaasti. Ennalta ilmoitetun peliajan päättymisen jälkeen suoritetaan lottoarvonta, joka poimii voittavat numerot sattumanvaraisesti. Mitä useampi pelaajan valitsema numero täsmää arvonnan poimimiin numeroihin, sitä suurempi on pelaajan voitto-osuus. Korkein voitto saadaan, jos pelaaja veikkaa kaikki seitsemän numeroa oikein.

Raaputusarvat nettikasinoilla

Nykyään raaputusarpoja ja lottopelejä päästään pelaamaan helposti myös netin kautta. Lukuisat nettikasinot ovat ottaneet ne osaksi valikoimiaan niiden suuren suosion ansiosta. Ne eivät kuitenkaan ole vielä automaatio, kuten vaikkapa slotit, eli niitä löytyy yleensä parhaiten varustelluilta kasinoilta. Luonnollisestikin nettikasinoilla pelattaessa arpojen raaputus tapahtuu virtuaalisesti hiirtä klikkailemalla, mutta se ei suinkaan vähennä pelin jännitystä. Netin kautta suomalaiset pelaajat pääsevät laajentamaan piiriään ulkomaisiin raaputusarpoihin, sillä Veikkauksen monopoliasema ei päde kansainvälisillä markkinoilla. Tämän ansiosta pelejä on tarjolla rutkasti enemmän.

Raaputusarpojen idea ja yksinkertainen kulku pysyy samanlaisena riippumatta siitä, pelataanko sitä pahvikortilla vai verkossa. Netissä arpojen myynti lakkaa samalla hetkellä, kun viimeinenkin pääpalkinto on voitettu – netin kautta se on helpommin kontrolloitavissa. Niiden toinen suuri etu verrattuna fyysisiin raaputusarpoihin on se, että teoreettisesti niistä voitetaan useammin ja niitä päästään pelaamaan pienimmillä summilla. Tämä ei kuitenkaan odotusten vastaisesti näy voittojen suuruudessa, sillä usein niiden voitotkin ovat korkeampia kuin kotimaassa saatavilla olevien raaputusarpojen.

Parhaat nettiarvat

Netin kautta ostettavilla raaputusarvoilla on myös se etu puolellaan, että niitä voidaan muunnella rajattomasti. Yksi kaikkein suosituimmista nettiarvoista on kuitenkin hyvin perinteinen raaputusarpa, 3WOW. Arvan pohjana nähdään klassinen kolmirivinen ja -sarakkeinen ruudukko, eli yhteensä raaputettavana on yhdeksän ruutua. Lisäksi siitä löytyy erikseen raaputettava kenttä kertoimelle, joka määrää lopullisen voiton suuruuden. Parhaimmillaan pelistä voidaan voittaa 1 000 000 euroa. Sitä voidaan pelata 2, 5 tai 10 eurolla. Päävoitto on pysyy aina samana, vain pienempien voittojen arvot kasvavat.

Samoin kuin WOW3-arvassa, myös Scratch 4 Diamonds -raaputusarvassa panoksen määrä on etukäteen määritelty, eikä sitä voi muuttaa. Tässä suositussa arvassa panos on aina 10 euroa, mikä tekee suurimman voittosumman määräksi 250 000 euroa. Pelin tekee erikoiseksi se, että yksi arpa pitää sisällään neljä auki raaputettavaa korttia – yhden arvan hinnalla saadaan käytännössä neljä peliä. Scratch 4 Diamonds -raaputusarvan voittosuhde on 1:2,53, mikä tarkoittaa sitä, että yli kolmasosa arvan ostaneista voittaa pelissä.

7th Heaven on yksi suomalaisten suosimista raaputusarvoista netissä. Tässä arvassa pelataan seitsemällä rivillä, jotka pitävät sisällään kolme saraketta. Ennen pelin alkua voidaan valita, kuinka monella rivillä halutaan pelata. Jokaisen rivin perässä on esiteltynä potentiaalinen voittosumma, jonka voittaa omakseen, jos samalta riviltä raaputetaan esiin kolme seiskaa. Arpapelissä on käytössä myös jokeri, lahjapaketti, joka tuo voiton, vaikka seiskat riviltä puuttuisivatkin. Parhaimmillaan pelistä voidaan voittaa 200 000 euroa, ja voittosuhteet ovat kohdillaan – joka kolmas palaa kotiin pienempi voitto taskussa.

Lottopelit netissä

Raaputusarvat ja lottopelit ovat molemmat suosittuja tapoja hakea jännitystä netistä. Raaputusarpojen teoreettinen palautusprosentti on korkeampi lottopeleihin verrattuna, ja lottopelit sopivatkin parhaiten pelaajille, jotka eivät pelkää hävitä panostaan – pieniä voittoja nimittäin jaetaan kitsaanlaisesti. Vastapainoksi lotot voivat tuoda suuria voittoja, jotka ratkaisevat taloudelliset ongelmat pitkäksi aikaa. Tämä pieni sauma supervoitoille saa lottopelit kapuamaan usean pelaajan suosikkilistoille. Niiden suosiota lisää myös se, että teoreettisesti jokaisella pelaajalla on yhtä suuret mahdollisuudet voittaa suuria voittoja.

Netissä saatavilla olevien lottopelien numeroruudukot koostuvat yleensä 40–50 numeron sarjoista ja 1–10 lisänumerosta. Niiden joukosta valitaan pelistä riippuen 5–7 päänumeroa ja mahdolliset lisänumerot. Virallisten, kansainvälisten jättivoittoja tarjoavien lottopelien rivihinnat ovat etukäteen määriteltyjä, ja ne vaihtelevat 0,80 sentin ja kahden euron välillä. Nettikasinoiden omien keno- ja yksinpelilottojen panokset saa taas asetettua juuri omaan budjettiin sopivaksi. Niiden voitot eivät pärjää kilpailussa kansainvälisten jättien kanssa, mutta ne ovat yhtä kaikki viihdyttäviä ja jännittäviä pelattavia.

Suurimmat raaputusarpa- ja lottovoitot

Maailmanlaajuisesti suurin koskaan voitettu lottopotti nähtiin vuonna 2016 Yhdysvalloissa Powerball-lotossa. Potin suuruus kasvoi ällistyttäviin sfääreihin – voittosumman suuruus oli 1,6 miljardia dollaria, eli noin 1,4 miljardia euroa. Voittosumma jaettiin vain kolmen oikeat numerot veikanneen pelaajan kesken. Myös toinen valtavan kokoinen lottovoitto nähtiin Yhdysvalloissa, kun MegaMillions -lottopelistä voitettiin vuonna 2012 huimat 616 miljoonaa dollaria, eli noin 541 miljoonaa euroa. Euroopassakaan ei pistetä pahemmaksi; vuonna 2015 voitettiin suositusta Euro Millions -lotosta 144 miljoonan euron suuruinen potti.

Raaputusarvoissa voittosummat eivät pääse paisumaan yhtä komeiksi kuin lottopeleissä, mutta ne voivat tuoda kuitenkin mukavan helpotuksen ja luksusta arkeen. Fyysisissä raaputusarvoissa suurimmat Suomessa saadut voitot ovat olleet 150 000 – 250 000 euron arvoisia. Netissä pelatuista raaputusarvoista suurimmat voitot tarjoaa 3WOW-arpa, jonka päävoitto kohoaa miljoonaan euroon. VIP Black -raaputusarpa pääsee kakkossijalle tuottavimpien raaputusarpojen listalla. Oikeat kuviot esiin raaputtaen se tuo parhaimmillaan 300 000 euron voittopotin – tosin tähän pitää jo panostaa hieman painavammalla kädellä.

Voittojen kotiutus

Fyysisillä pelipisteillä pelatut lotto- ja raaputusarpapelit voivat olla vaivalloisia lunastaa; lähes aina pelaajan pitää palata takaisin toimipisteelle saadakseen voittorahat taskuunsa. Nettipelaamisessa tämä ongelma poistuu, sillä nettikasinoiden omia raaputusarpoja ja kenoja pelatessa voitot voidaan kotiuttaa siinä missä kaikkien muidenkin pelien voitot. Kukin kasino määrittelee omat kotiutusmahdollisuutensa, mutta pääsääntöisesti tänä päivänä kaikki tarjoavat vähintään luottokortti- ja nettilompakko-kotiutuksia, useimmat myös nopeita ja käteviä verkkopankkikotiutuksia. Näin voittorahat saadaan omaan lompakkoon helposti kodin seinien sisäpuolelta poistumatta.

Nettikasinoilla pelatessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mikä lisenssi kasinolla on hallussaan, sillä EU-maissa lisensoitujen kasinojen peleissä pelatut voitot ovat verovapaita – suosi siis Maltan, Viron, Iso-Britannian ja Gibraltarin lisenssejä. Suurien ulkomaisten lottojen voitot verotetaan usein kotimaassa. Riippuu hieman, missä olet sen pelannut, saatko voiton tuotua kotiin kotimaan puolesta verovapaana vai et. Jättivoittojen kotiutus netin kautta ei onnistu, vaan voittajan tulee vierailla loton järjestäjän toimipisteellä sopimassa käytännön asioista ja allekirjoittamassa sopimukset. Tämän jälkeen voitot maksetaan joko kertasummana tai osissa.

Raaputusarpoja ja yksinpelilottoja valmistavat pelituottajat

Nettikasinoilla päästään pelaamaan useiden eri pelivalmistajien tuottamia raaputusarpoja sekä lotto- ja keno-pelejä. Suosituimpien pelien joukkoon mahtuu tuttuja nimiä, mutta myös suurelle yleisölle vieraampia pelituottajia. Suuremmista yhtiöistä muun muassa Microgaming on tuottanut myös hyvän määrän raaputusarpoja – esimerkiksi suosittu Plunder the Sea on tämän tutun pelivalmistajan käsialaa, samoin kuin hieman vähemmän huomiota saanut Dawn Of The Bread. Myös yksi markkinajohtajista, IGT, on tuottanut raaputusarpoja, kuten The Price is RightCome on. Myös NextGen on kunnostautunut arpapelien tuottajana.

Arpa- ja yksinpelilottojen tuottajia selaillessa yllättää kuitenkin se, kuinka suuren suosion niiden joukosta saavat tuntemattomammat pelituottajat. Silmillä hyppää jatkuvasti muun muassa Pariplayn nimi, joka on tuottanut esimerkiksi huippusuositun Star RaidersScratchin ja World Cup Kenon. Toinen varjoon jäänyt nimi, joka arpojen puolella pääsee loistamaan, on Gamevy. Myös tämä tuottaja ulottaa näppinsä sekä raaputusarpojen että lottopelien puolelle, muun muassa 7UP!- ja Boss the Lotto -pelit ovat tuottajan taitavan tiimin kynänjäljestä lähtöisin.

Yhteenveto

Raaputusarvat ja lottopelit ovat lunastaneet paikkansa niin maailmanlaajuisesti kuin suomalaisten pelaajien keskuudessa. Pelit ovat alun perin syntyneet kivijalkaversioina, mutta tänä päivänä niitä on sankoin joukoin saatavina myös nettipeleinä. Pelien suosion takana on useita syitä; niitä pääsee pelaamaan pienillä summilla, mutta ne tuovat potentiaalisesti suuria voittoja, ne ovat yksinkertaisia ja viihdyttäviä pelata ja niitä on monipuolisesti saatavilla. Raaputusarpojen ja lottopelien tyyppiset pelit tiivistävät sen, mistä pelaamisessa on kyse – rentoutumisesta, hauskanpidosta ja jännityksestä.