• Suomi
  • English (UK)
  • Deutsch
  • Norsk bokmål
  • Svenska
  • 繁體中文
  • English (India)
  • English (Canada)
  • Russian (Ukraine)

Ruotsalainen NetEnt on yksi suositummista pelitoimittajista tällä hetkellä. Kyseessä on pelialan ammattilainen, jolla on raudanluja kokemus, sillä yhtiö on perustettu jo vuonna 1996. Vuosien mittaan sen suosio on kasvanut hurjasti ja tänä päivänä NetEntin leivissä työskentelee yli 1 000 työntekijää ympäri maailman. Edelleen jatkuvasta kasvusta kielii se, että yhtiölle on myönnetty viimeisten vuosien aikana useita pelialan arvostettuja palkintoja ja sen myynti lisääntyi vuoden 2018 aikana jopa 9 prosenttiyksikköä. NetEnt onkin täyden palvelun talo, joka pitää huolta niin kasinoista kuin pelaajistakin, sillä laadukkaan pelituotantonsa lisäksi se tarjoilee muun muassa erinäisiä pelipaikkojen liiketoimintaa tukevia tuotteita ja palveluita.

Tietoa yrityksestä NetEnt

NetEntin kasvu on ollut räjähdysmäistä aina sen perustamisesta lähtien. Vuonna 2000 yhtiö perusti ensimmäisen nettikasinonsa. Vuosituhannen alku oli kiireistä aikaa, sillä tuolloin ilmestyi useita uusia nettikasinoita, jotka hyödynsivät NetEntin kehittelemää Casino Module -alustaa. Vuonna 2005 yhtiö sai haltuunsa Maltan arvostetun pelilisenssin, joka kiihdytti kasvua entisestään ja vuonna 2009 NetEnt listattiin Tukholman pörssiin. Yhtiön toiminta on jatkunut monimuotoisena aina tähän päivään saakka ja se on tunnettu erityisesti omalaatuisesta liiketoiminnastaan, vaihtelevuudestaan, kehittymisenhalustaan sekä laadukkaista tuotteistaan. Innovatiivisuutensa, asiakaslähtöisyytensä sekä nerokkuutensa ansiosta NetEnt on aina yhden askeleen edellä muita kasinomaailmassa. Tästä kertoo jo se, että yhtiöltä ilmestyy uusia julkaisuja säännöllisesti.

NetEnt on yhtiö, joka kantaa vastuunsa. Se on mukana kansainvälisen UN Global Compactin toiminnassa, mikä merkitsee, että yhtiö on sitoutunut toimimaan eettisesti ja ihmisarvoja sekä ympäristöä kunnioittavasti sekä edistämään asetettuja sosiaalisia tavoitteita. NetEntiltä löytyy myös oma CSR-niminen vastuullisuusohjelma, jossa keskitytään pääasiassa neljään osa-alueeseen. Näitä ovat: vastuullinen pelaaminen, vaihtelevuus ja samanarvoisuus, terveys ja yhteiskunta sekä ympäristö. Lisäksi NetEnt on mukana tukemassa kestävää kehitystä United Nations Assemblyn vuonna 2015 kehittämässä tavoiteohjelmassa. NetEntin tuotteita ja palveluita käytettäessä voi siis olla varma, että kyseessä on luotettava ja eettisesti toimiva yhtiö, joka on sitoutunut tekemään kaikkensa asiakkaidensa viihtyvyyden, yleisen hyvinvoinnin sekä ympäristön säilymisen vuoksi.

Miksi nettikasinot valitsevat pelivalmistajan NetEnt?

NetEnt on globaali yhtiö, jonka pelejä löytyy jo sadoilta nettikasinoilta. Sen lisäksi, että yhtiö hyödyntää henkilökuntansa innovatiivisuutta omassa liiketoiminnassaan, tarjoaa se laadukkaita palveluita myös yritysten käyttöön. Kasinoiden valitessa NetEntin pelitoimittajakseen on heille automaattisesti tarjolla muun muassa hyödyllistä peli-alan tilastotietoa, mediatukea, tukea kouluttautumiseen, teknistä apua sekä ystävällistä asiakaspalvelua. NetEnt haluaa huolehtia asiakkaistaan täysvaltaisesti ja siksi yhtiö on sitoutunut myös varmistamaan kasinoidensa moitteettoman toiminnan vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Uusien pelipaikkojen on myös mahdollista saada NetEntiltä apua muun muassa pelialan lakiasioiden ymmärtämiseen, tiukkojen säänneltyjen ehtojen täyttämiseen sekä erinäisten kasinoalalla tarvittavien lupien hankkimiseen.

Suositut NetEnt kasinot ovat muun muassa:

Laadukkaan ja kokonaisvaltaisen asiakaspalvelun lisäksi NetEntistä tekee houkuttelevan luonnollisesti myös sen kattava ja ainutlaatuinen pelikokoelma. Pelit ovat ammattitaidolla kehitelty ja niillä jokaisella on oma persoonallinen teemansa. Kiinnostavuutta lisää myös muun muassa NetEntin yhteistyö eri elokuvayhtiöiden kanssa, joka mahdollistaa viihdyttävää pelaamista esimerkiksi oman suosikkielokuvan hahmojen parissa. Yhtiön yhteistyökumppaneina toimivat muun muassa Colombia PicturesIndustriesInc, 20th Century Fox sekä Universal. Varsinainen vetonaula on kuitenkin jackpot -pelien valikoima, josta löytyy useita jopa miljoonavoittoja jakelevia suosikkipelejä. Tunnetuin näistä lienee MegaFortune, joka pääsi vuonna 2013 Guinnessin ennätysten kirjaan tarjoiltuaan eräälle suomalaispelaajalle yhden kaikkien aikojen suurimmista voitoista; potti oli hurjat 17,8 miljoonaa euroa.

NetEntin pelit

NetEntiltä löytyy kaiken kaikkiaan 200 peliä. Pelit on jaoteltu yhteensä seitsemään kategoriaan ominaisuuksiensa perusteella. Beyond Retro -kokoelmasta löytyy joukko viihdyttäviä slotteja, joiden teema noudattelee nimensä mukaisesti jollain tavalla menneitä aikoja. TheClassics -osasto pitää sisällään NetEntin klassikoiksi muodostuneita suosikkipelejä, kuten esimerkiksi Starburst, Gonzo´sQuest sekä Bloodsuckers. Action and Adventure -pelit vievät pelaajansa seikkailuille muun muassa metsiin, temppeleihin, pyramideille ja jopa villiin länteen asti ja Name and Fame -valikoimasta löytyvät puolestaan kaikki yhtiön kehittelemät musiikkiin, elokuviin sekä televisioon pohjautuvat pelit. Rainbow Road sopii puolestaan pelaajille, jotka nauttivat pelatessaan leikkisästä väri- ja äänimaailmasta.

On theTable -kokoelmasta löytyy kaikki NetEntin kehittelemät pöytäpelit ja NetEnt Live -osio käsittää taasen yhtiön kehittelemät tasokkaat live-pelit. Lisäksi yhtiön tarjonnasta löytyy joitakin raaputusarpoja sekä kenoa. NetEntin pelituotanto on pelaajien keskuudessa tunnettu erityisesti erinomaisesta grafiikastaan, todentuntua tuovista taidokkaista animaatioistaan, osuvasta äänimaailmastaan sekä jännittävistä bonustoiminnoistaan. Pelit ovat innovatiivisia ja näyttäviä ja tarjoavat kaiken lisäksi alan kilpailukykyisimpiä teoreettisia palautusprosentteja, joihin ei moni pelitoimittaja kykene. Keskiarvoltaan NetEntin pelien palautusprosentit ovat 95 – 98 %:n luokkaa. Pelit tuotetaan vuosikausien kokemuksella, palavalla intohimolla sekä äärimmäisellä tarkkuudella ja niiden omalaatuiset teemat varmistavat, että pelattavaa löytyy jokaiseen makuun.

NetEntin suosituimpia pelejä

NetEnt ja mobiilipelaaminen

Nykypäivän kasinopelaamisesta jo yli puolet tapahtuu jollain muulla laitteella kuin perinteisellä pöytäkoneella. Tästä syystä pelitoimittajat ovat alkaneet kehitellä peleistään myös mobiilissa toimivia versioita. Lähes kaikkia NetEntin pelejä on mahdollista pelata myös erilaisilla älypuhelimilla ja tableteilla. Tämän varmistaa yhtiön kehittelemä Touch-teknologia. Ensimmäinen NetEntin mobiilipeli julkaistiin jo vuonna 2011 ja nykypäivänä kaikki uudet julkaistavat pelit kehitellään myös mobiililaitteilla pelattavaksi. Touch-teknologian avulla pelien kaikki toiminnot pelisäännöistä panostuksiin ovat samat kuin pöytäkoneellakin pelatessa ja toimintojen ohjaaminen käy helposti pelkällä kosketuksella. Ainoastaan eri toimintojen sijoittelu saattaa poiketa hieman pöytäkoneversioista, mutta syynä tähän on yksinkertaisesti mobiilipelaamisen sujuvuuden parantaminen.

Responsiivisen teknologiansa ansiosta kaikki pelit optimoituvat vaivatta pienemmillekin näytöille. Lisäksi pelejä voi pelata millä tahansa mobiililaitteella, sillä Touch-teknologia tukee niin Android-, iOS-kuin Windows -käyttöjärjestelmiäkin. Mobiilipelaamisen suosion kasvaessa NetEnt on alkanut kehitellä myös vanhemmasta pelituotannostaan mobiiliystävällisiä versioita, joten aiempiakin suosikkipelejään voi helposti pelata missä vain. Lisäksi mobiilipelaajille on tarjolla myös laadukas live casino -elämys, jossa äänen ja kuvan laatu ovat yhtiön tyylille uskollisena vailla vertaansa. Tiedossa on reaaliaikaista pelaamista yhdessä muiden, jopa kansainvälisten, pelaajien kanssa laadukkaasti toteutetussa ja ammattimaisessa ympäristössä. Myös mobiilipelaamisen saralla NetEnt on siis kasinoalan edelläkävijä, joka osaa vastata asiakkaidensa tarpeisiin.

Onko NetEnt rahapeleihin keskittynyt pelivalmistaja?

NetEnt oli alansa visionääri jo 1900-luvulla kun se perustettiin. Tällöin toiminta keskittyi pelien kehittelyyn, mutta vuonna 2000 yhtiö perusti ensimmäisen nettikasinonsa. Nettikasinotoiminta jatkui aina vuoteen 2005 saakka, jolloin kasinot myytiin pois. Tämän jälkeen NetEntillä alettiin taas keskittyä pelien valmistamiseen. Toiminta on kasvanut vuosien varrella hurjasti, ja tänä päivänä yhtiö tunnetaan laadukkaiden peliensä lisäksi kasinoyrityksiä tukevana pelialan pioneerina, joka kuuntelee tarkkaan myös kasinopelaajien tarpeita ja toiveita. Yhtiöllä on kaikenkattava pelivalikoima, joka tarjoilee ainutlaatuisia pelielämyksiä kekseliäiden teemojen parissa – pelaajat voivat lähteä nostalgiamatkalle esimerkiksi Planet of theApes -slotin parissa tai nauttia musiikkielämyksistä Jimi Hendrixin taidokkaiden kitarasoolojen siivittämänä.

NetEnt ei ole turhaan tunnettu kekseliäisyydestään ja halustaan kehittyä jatkuvasti, sillä yhtiö uskaltaa hypätä mukaan lähes kaikkiin pelialan uusiin innovaatioihin. Yksi viimeisimmistä on ilmiö nimeltään eksklusiiviset pelit. Moni kasino tekee yhteistyösopimuksia pelitoimittajien kanssa, mikä oikeuttaa heille yksinoikeuden johonkin tiettyyn peliin. Tämä on keino sitouttaa asiakkaita, sillä he palaavat mielellään sellaisten pelien pariin, joita ei muista pelipaikoista löydy. NetEnt on viimevuosina hyödyntänyt tätä kasvavaa ilmiötä ja joitakin yhtiön pelejä on muun muassa julkaistu etukäteen vain tietyillä kasinoilla. Lisäksi esimerkiksi LeoVegas-kasino on ostanut NetEntiltä erikoispelejä, kuten Swipe and Rollin sekä Finn and theSwirly Spinin.

NetEntin bonukset

NetEnt on tunnettu erityisesti siitä, että kun kasinoilla on tarjolla esimerkiksi ilmaiskierroksia, ovat ne useimmiten pelattavissa vain jossakin yhtiön peleistä. Tunnetuin näistä peleistä lienee Starburst, johon törmää nykypäivänä lähes kaikilla kasinoilla erilaisten tervetulopakettien tai erikoistarjousten yhteydessä. Toki jotkin kasinot antavat bonuksia myös muihin NetEntin peleihin, kuten Glow:n tai Alohaan. Usein uusien pelien julkaisun yhteydessä pelaajille saatetaan tarjota myös erityisiä NetEnt-bonuksia, jotka tavallisesti luovutetaan pelaajille ilmaiskierrosten muodossa. Tämä on keino saada pelaajat tutustumaan ja ihastumaan yhtiön uusiin peleihin. Lisäksi se tarjoaa pelaajille lisävoittomahdollisuuksia, sillä mikä sen mukavampaa kuin napata itselleen esimerkiksi slotin päävoitto ilmaisella pelirahalla.

Yhteenveto

NetEnt on ruotsalaislähtöinen yhtiö, joka on perustettu alkujaan vuonna 1996. Sen päätoiminen ala on eri kasinopelien kehitteleminen, mutta yhtiö on kunnostautunut pelialalla myös kasinoita tukevana tahona, joka sekä palvelee pelaajien tarpeita että kantaa toiminnallaan vastuunsa niin yleisestä hyvinvoinnista kuin ympäristöstäkin. Yhtiön pelit ovat lähes kaikille kasinopelaajille tuttuja erityisesti taidokkaan grafiikkansa, lumoavan äänimaailmansa sekä omintakeisten teemojensa vuoksi. Lisäksi pelien palautusprosentit kuuluvat kasinoalan parhaisiin – keskiarvoltaan ne ovat 95 – 98 %. NetEntin kaikkia pelejä, live kasino mukaan lukien, on mahdollista pelata myös mobiililaitteilla yhtiön kehittelemän Touch-teknologian ansiosta. NetEnt on virtuoosimainen pelitoimittaja, joka on pysynyt kasinoalan aallon harjalla jo yli 20 vuotta.

Antero Makinen
Antero Mäkinen

Kasinon ja vedonlyönnin asiantuntija

Jo vuosia kyseisellä alalla työskennellyt Antero on monitaituri kun puhutaan pelisivuston ylläpitämisestä ja käyttäjäystävällisyydestä. Oli kyseessä sitten kattavien kasinoarvostelujen kirjoittaminen, uusien kasinoiden löytäminen tai vaikka sivuston designista vastaaminen, hoituvat nämä kaikki sutjakkaasti meidän monitoimiosaajalta.